Kotikoivuntien alueen katujen peruskorjaus, katujen ja ympäristön katu- ja rakentamissuunnittelu, sekä kuivatuksen yleissuunnittelu

Kaupunginosat Korvensuora
Kuva, Kotikoivuntie.

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut on käynnistänyt huhtikuussa 2025 Korvensuoran kaupunginosassa sijaitsevan Kotikoivuntien alueen katujen peruskorjauksen katu- ja rakentamissuunnittelun. Alueella voimassa olevia asemakaavoja ovat 564–1016 ja 564–2101. Ensimmäisen vaiheen suunnittelualueeseen kuuluu Kotikoivuntie, Rantakoivuntie, Pihakoivuntie ja Ritvakoivuntie sekä Juhannuskoivuntie. Myös Tuohustulen leikkipuiston ja pelikentän alueita tullaan päivittämään. Katujen peruskorjauksen yhteydessä peruskorjataan myös alueen vesihuoltoa ja muuta kunnallistekniikkaa. Alueella tehdään suunnitteluun liittyen maastokäyntejä, merkkauksia ja mittauksia.

Mitä alueelle suunnitellaan?

Alueelle laaditaan katujen katu- ja rakentamissuunnitelmat sekä kunnallistekniset suunnitelmat, joihin sisältyy vesijohdon, jätevesiviemärin, hulevesiviemäröinnin ja muun alueellisen kuivatuksen uusiminen sekä katuvalaistuksen uusiminen. Katualueet käsitellään kokonaan ja tonttien reunojen istutusten ja aitojen sijainnit tarkistetaan. Samalla parannetaan katu- ja viherympäristöä sekä siistitään viheralueita ja niiden reunoja ja laiteomistajat, kuten esimerkiksi kaukolämpö, sähkönjakelu ja teleoperaattorit, peruskorjaavat verkostojaan.

Alueelle tehdään kuivatuksen yleissuunnitelma hulevesien hallinnan parantamiseksi. Jäteveden, talousveden ja huleveden (joilta se nykyisin puuttuu) nykyiset tonttijohdot, uusitaan yleisen alueen osalta.

Keitä kuullaan työn aikana?

Osallisia ovat suunnittelualueeseen rajautuvien kiinteistöjen omistajat ja asukkaat sekä kiinteistöissä toimivat yritykset ja muut, joiden toimintaan ratkaisut vaikuttavat. Osallisia ovat myös viranomaiset sekä yhdistykset ja yhteisöt, joiden toimialaa rakentaminen koskee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään tiedoksi osallisille. Hankkeen tiedotus- ja keskustelutilaisuus järjestettiin 27.8.2025 Talvikankaan monitoimitalolla, osoitteessa Tuiskutie 10. Tilaisuus järjestettiin hybriditilaisuutena, joten siihen oli mahdollista osallistua myös Teamsin välityksellä.

Hankkeen aikataulu

MRL:n mukaiset katusuunnitelmat ovat nähtävillä arviolta loka–marraskuussa 2025. Tämän jälkeen asukkaat ja muut osalliset voivat tutustua suunnitelmiin ja tarvittaessa tehdä niistä muistutuksia. Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnan nähtäville asettamista suunnitelmista ilmoitetaan erikseen.

Rakentamissuunnitelmat valmistuvat arviolta vuoden 2026 alussa. Rakentaminen tapahtuu myöhemmin päätettävänä ajankohtana ja vaiheittain.
 

Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.

 

Eteneminen

Käynnistysvaihe

Meneillään

Ehdotusvaihe

Tulossa

Hyväksymisvaihe

Tulossa

Rakentamisvaihe

Tulossa

Yhteystiedot

Kohteen sijainti