Lapsiystävällinen kunta

Lapsiystävällinen kunta logo

Oulun kaupunki on virallisesti Unicefin Lapsiystävällinen kunta. Suomen Unicef on myöntänyt Oululle kolmannen Lapsiystävällinen kunta –tunnustuksen maaliskuussa 2024. Ensimmäinen tunnustus myönnettiin vuonna 2017 ja toinen vuonna 2020. Viimeisin tunnustus on voimassa vuoden 2028 loppuun.  

Oulu on ollut syksystä 2025 lähtien ensimmäinen Suomen Unicefin lapsiystävällinen alumnikunta. Oulu sai tunnustuksen pitkäjänteisestä Lapsiystävällinen kunta -työstä. 

Tunnustus ei tarkoita, että työ lapsen oikeuksien hyväksi olisi Oulussa valmis, vaan kunta sitoutuu jatkamaan lapsiystävällisyyden kehittämistä ja lapsen oikeuksien toteuttamista. Tutustu Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen kriteereihin.
 

Unicefin Lapsiystävällinen kunta -toimintamalli

Oulu on ollut mukana Unicefin Lapsiystävällinen kunta -toimintamallissa vuodesta 2016 lähtien. Toimintamalli on käytössä kaikilla kaupungin palvelualoilla ja hallinnossa. Lapsilla ja nuorilla on tärkeä rooli kehittämistyössä.

Unicefin Lapsiystävällinen kunta -toimintamalli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja sen neljään yleisperiaatteeseen: 

  1. Syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus
  2. Lapsen edun ensisijaisuus
  3. Oikeus elämään ja kehittymiseen
  4. Lapsen näkemysten kunnioittaminen. 

Toimintamalli auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin ja lapsen oikeuksien kannalta oikeita ratkaisuja niin lasten arjen palveluissa ja kunnan hallinnossa. 

Lapsiystävällisessä kunnassa pyritään siihen, että

  • lapset ovat tasa-arvoisia kunnan asukkaita. Jokaisella lapsella on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua.
  • lapset voivat suunnitella, arvioida ja kehittää kunnan palveluita.
  • lapset ja aikuiset saavat tietoa lapsen oikeuksista. Lapset ja nuoret rohkaistuvat toimimaan kansalaisyhteiskunnassa ja kokevat itsensä lähiyhteisön arvokkaiksi jäseniksi.
  • kunta edistää lapsen oikeuksia kunnan päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa.
  • lasten ja nuorten tietämys omasta arjestaan ja lapsivaikutusten arviointi vaikuttavat kunnan päätöksentekoon ja kunnan kehittämiseen.
  • lapsiin kohdistuvat toimenpiteet näkyvät kaupungin taloudessa.

Tutustu tarkemmin Unicefin Lapsiystävällinen kunta -malliin.

Vuoden 2025 lapsiystävällisin teko

Lapsiystävällinen Oulu -video

Katso Lapsiystävällinen Oulu -video vuodelta 2022. Videolla Oulun nuorisovaltuusto ONE:n puheenjohtaja Siiri Ruokola kertoo, miten lapsiystävällisyys näkyy Oulussa. Oulu on asteen verran lapsellisempi!

Toimintamalli ja tavoitteet

Toimintamallin eteneminen

Tavoitteet 2025-2028

Lapsivaikutusten arviointi Oulussa

Mitä lapsivaikutusten arviointi on?

Oulun lapsivaikutusten arvioinnin toimintamalli

Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmä Oulussa

Ryhmän tehtävät ja jäsenet

Kysy lisää