Klassisen musiikin perusopinnot
Tällä hetkellä opetusta annetaan seuraavissa soittimissa:
- laulu
- piano, kitara, harmonikka, urut, kantele, harppu, lyömäsoittimet
- huilu, nokkahuilu, klarinetti, saksofoni, oboe, fagotti
- viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso
- trumpetti, pasuuna, baritonitorvi, tuuba, käyrätorvi
Musiikin perusopinnoissa tavoitteena on oppia valitun instrumentin perustaidot. Tämän lisäksi opintoihin kuuluu musiikin hahmotusaineiden opintoja.
Musiikillisten taitojen kehittämisen lisäksi taiteen perusopintojen tavoitteena on tukea oppilaan henkistä kasvua ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Tavoitteellinen musiikkiharrastus ohjaa oppilasta määrätietoiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn ja opintoihin kuuluva yhteismusisointi kehittää ryhmän jäsenenä toimimisessa tarvittavia taitoja.
Syventävissä opinnoissa oppilas kehittää taitojaan edelleen ja voi halutessaan keskittyä johonkin itselleen erityisen läheiseen teemaan, joka voi olla esimerkiksi jokin säveltäjä tai tyylikausi. Syventävissä opinnoissa opiskelijan on mahdollista laajentaa osaamistaan myös hahmotusaineiden valinnaisilla kursseilla tai sävellysopinnoilla.