Holmanpelto-Härkätie -alueen katujen peruskorjaus
Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut on käynnistänyt yhdessä Oulun Veden kanssa katujen ja vesihuollon suunnittelun Holmanpelto-Härkätien alueella. Alueen kadut ja varsinkin jalankulku- ja pyöräilyväylät ovat huonokuntoisia. Lisäksi pintakuivatukset ovat puutteelliset ja ne eivät toimi toivotulla tavalla. Hankkeen tavoitteena on suunnittelualueen katujen sekä jalankulku- ja pyöräilyväylien rakenteiden sekä pintakuivatuksen parantaminen ja vesihuollon uusiminen.
Mitä alueelle suunnitellaan?
Katujen Härkätie, Hepokuja, Lehmikuja ja Hiehokuja rakennetta parannetaan ja alueen vesihuolto uusitaan. Katujen kuivatus muutetaan avo-ojakuivatuksesta hulevesiviemäröinniksi ja rakenteet kuivatetaan salaojin. Alueen katujen valaistus uusitaan ja ilmajohdot kaapeloidaan. Nykyiseltä katualueelta poistetaan puustoa sekä aitarakenteita. Laitesiirtoja tehdään myös tarvittavissa määrin.
Hiehokujan ja Karhukujan välisen alueen pintakuivatusta parannetaan painantein ja tarvittaessa hulevesiviemärein. Hepokujan ja Rannantien väliselle alueelle tutkitaan hulevesien viivytysrakenteen toteuttamista. Puistoalueiksi kaavoitetut alueet pyritään säilyttämään poistometsäalueina.
Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.
Eteneminen
Käynnistysvaihe
Tiedote lähetettiin tiedoksi osallisille, joita hanke koskee.
Hankkeen tiedotus- ja keskustelutilaisuus järjestettiin tiistaina 14.1.2025 klo 17.00 alkaen Länsituulen koulun ruokasalissa, osoitteessa Länsikuja 2 sekä hybriditilaisuutena, Teamsin välityksellä.
Hankkeeseen voi tutustua ja esittää siihen liittyviä mielipiteitä koko suunnittelun ajan ottamalla yhteyttä suunnittelijoihin.
Ehdotusvaihe
Yhdyskuntalautakunta 27.5.2025 § 254.
Yhdyskuntalautakunta asettaa suunnitelman julkisesti nähtäville 6.–23.6.2025. Muistutukset suunnitelmasta on toimitettava kirjallisesti yhdyskuntalautakunnalle 23.6.2025 klo 15.30 mennessä osoitteella Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A tai sähköpostiosoitteeseen kirjaamo@ouka.fi. Muistutuksessa tulee ilmoittaa asianumero OUKA/12159/2024.