Kirkkorannantien katu- ja ympäristösuunnitelmat
Kadut ja liikenne -yksikkö on käynnistänyt Oulunsuun kaupunginosassa sijaitsevan Kirkkorannantien katu- ja ympäristösuunnittelun keväällä 2023. Suunnittelualue käsittää Kirkkorannantien Kajaanintieltä Kirkkorannantien venevalkaman pysäköintialueelle saakka.
Kirkkorannantien alue on pääosin pientalovaltaista korttelialuetta ja katu toimii alueen sisääntuloväylänä ajoneuvoliikenteelle.
Kadun päällyste, rakenteet ja ympäristörakenteet parannetaan, ja lisäksi alueen kuivatus ja vesihuoltoverkosto uusitaan. Alueen nykyinen valaistus säilyy. Nykyistä puustoa ja kasvillisuutta poistetaan katujen rakentamisen vaatimalta alueelta. Yksittäispuita ja puuryhmiä pyritään säilyttämään ja kadun reuna-alueet nurmetetaan.
Rakentamistöiden on määrä alkaa kesällä 2026 määrärahojen puitteissa.
Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.
Eteneminen
Käynnistysvaihe
Tiedote lähetetään tiedoksi osallisille, joita hanke koskee.
Hankkeeseen voi tutustua ja esittää siihen liittyviä mielipiteitä koko suunnittelun ajan ottamalla yhteyttä suunnittelijoihin.
Ehdotusvaihe
Yhdyskuntalautakunta 11.3.2025 § 111.
Suunnitelma on ollut julkisesti nähtävillä 21.3.–4.4.2025.
Hyväksymisvaihe
Yhdyskuntalautakunta 28.10.2025 § 444.
Rakentamisvaihe
Rakentamistöiden on määrä alkaa kesällä 2026 määrärahojen puitteissa.