Sarvikankaan leikkipaikka
Suunnitelmaluonnokset ovat kommentoitavana ajalla 10.–23.8.2026 Otakantaa.fi-sivustolla. Luonnokset löytyvät myös tältä sivulta, kohdasta Käynnistysvaihe.
Kadut, puistot ja liikenne -yksikkö on käynnistänyt uuden Sarvikankaan leikkipaikan suunnittelun Hiukkavaaran (71) kaupunginosaan. Suunnittelualue sijaitsee Sarvikankaan asuinalueen eteläosassa, Valkiaisjärvenpolun eteläpuolisella lähivirkistysalueella. Alueen asemakaava kaavatunnuksella 564–2351 on tullut voimaan 2.5.2024. Suunnitelma sisältää uuden leikkipaikan sijoittamisen asemakaavan mukaisesti puistoalueelle.
Sarvikankaan leikkipaikan suunnitelma perustuu Oulun kaupungin leikkipuistojen kehittäminen 2014–2032 -suunnitelmaan. Suunnittelussa on hyödynnetty ennen suunnittelun aloitusta toteutetun sähköisen osallistamiskyselyn tuloksia. Kyselyssä toivotuimpia toimintoja leikkipaikalle olivat kiipeily, liukuminen ja keinuminen. Leikkipaikan suunnittelun lähtökohtana on ollut puiston sijainti metsäluonnon keskellä.
Leikkipaikalle asennetaan leikkipuistojen kehittämissuunnitelman mukainen perusleikkivälineistö ja välineille soveltuvat turva-alustat. Näiden lisäksi leikkipaikalle on tulossa paljon toivotut vaijeriliuku ja kuntoiluväline. Leikkipaikka valaistaan, ja alueelle asennetaan kiinteät penkit, runkolukittava pyöräteline ja muut leikkipaikan varusteet. Alueen kuivatus toteutetaan pinnankallistuksilla.
Leikkipaikkaa rajaavat metsäalueet ja rakennettava maastonmuotoilu. Alueelle istutetaan varjostavaa puustoa ja monimuotoisia luonnonkasvialueita sekä niittyjä. Leikkipaikan reuna-alueet maisemoidaan metsityksillä.
Hankkeen aikataulu ja kustannusarvio
Suunnitelmat viimeistellään ja asetetaan nähtäville syksyn 2026 aikana. Leikkipaikan rakentaminen on aikataulutettu alustavasti vuodelle 2027. Rakentamisen kustannusarvio tarkentuu rakennussuunnittelun edetessä. Kustannuksiksi on alustavasti arvioitu noin 148 000 euroa.
Toivomme asukkailta ja osallisilta kommentteja suunnitelmaluonnoksesta
Suunnitelmaluonnokset ovat kommentoitavana 10.–23.8.2026 Otakantaa.fi-sivustolla. Luonnokset löytyvät myös tältä sivulta, kohdasta Käynnistysvaihe. Kysymyksiin, toiveisiin ja esille nousseisiin huolenaiheisiin vastataan kootusti kommentointijakson päätyttyä Otakantaa.fi-sivustolla. Kiitämme jo etukäteen antamastanne palautteesta.
Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.
Eteneminen
Käynnistysvaihe
Tiedote lähetetään tiedoksi osallisille, joita hanke koskee.
Suunnitelmaluonnokset ovat kommentoitavana 10.–23.8.2026 Otakantaa.fi-sivustolla. Suunnitelmaluonnokset ovat myös alla, ladattavina liitteenä.
Hankkeeseen voi tutustua ja esittää siihen liittyviä mielipiteitä koko suunnittelun ajan ottamalla yhteyttä suunnittelijoihin.
Ehdotusvaihe
Hyväksymisvaihe
Rakentamisvaihe
Leikkipaikan rakentaminen on aikataulutettu alustavasti vuodelle 2027.