Virpiniemen osayleiskaava
Yhdyskuntalautakunta päätti 17.6.2025 käynnistää Virpiniemen osayleiskaavan laatimisen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tullaan asettamaan nähtäville alkusyksystä 2025 ja siitä julkaistaan erillinen kuulutus.
Yhdyskuntalautakunta on lisäksi 17.6.2025 tehnyt päätöksen, joka koskee kaavoituksen poikkeamispäätösten hintaa kumoutuneen Virpiniemen Meriniemi- Kellonlahti asemakaavan muutosalueella. Lisätietoa poikkeamisen hakemisesta ja hinnoittelusta loma-asunnon muuttamiseksi pysyvään asumiseen löytyy alempaa.
Suunnittelualue
Osayleiskaava-alue käsittää Virpiniemen keskeisen alueen. Rajaus on tehty siten, että se kattaa Haukiputaan merenrannikon ja meren saarten rantayleiskaavaan kuulumattoman Virpiniemen ranta-alueen sekä Virpiniemen asemakaavoitetun alueen. Pohjoisessa rajausta on ulotettu asemakaavoitettua aluetta pohjoisemmas siten, että arvokas harjualue on kokonaisuudessaan osayleiskaava-alueen sisällä.
Lähtökohdat
Suunnittelu on tullut vireille kaupungin omasta aloitteesta. Suunnittelualue on pääosin kaupungin omistamaa maata.
Merikaupunki Oulu -tavoitesuunnitelman visiossa kuvataan Virpiniemi merellisten palveluiden ja rakentamisen ydinalueena, jossa merellisyyttä tulee tuoda esiin matkailupalvelu- ja virkistysrakentamisessa. Virpiniemi kuvataan kehitettävänä merellisen rakentamisen kärkikohteena, jossa pyritään mahdollistamaan entistä monipuolisempia matkailu- ja ohjelmapalveluita, mm. merimaisemaa hyödyntävää majoitusrakentamista. Lisäksi on nostettu esiin rantareitin yhteystarve eli Pohjoinen rantareitti välillä keskusta – Virpiniemi.
Alueella sijaitsee jo nyt monenlaisia liikuntaan ja virkistykseen liittyviä toimintoja, mm. hiihtolatuja, lenkkeily- ja pyöräilyreittejä, frisbeegolfrata sekä tekonurmi- ja padelkenttiä ja ulkokuntopuisto. Golfkentän laajentamisen mahdollistaminen on yksi keskeisistä osayleiskaavan tavoitteista. Lisäksi tullaan tarkastelemaan hevos- ja koiraurheilun tarvitsemat aluevaraukset.
Osayleiskaavalla on mahdollista tarkentaa Uuden Oulun yleiskaavassa alueelle osoitettua matkailupalvelujen keskittymä -kaavamerkinnän suunnittelusuositusta: Aluetta kehitetään monipuolisena liikuntaopiston ja liikuntapalveluihin sekä merellisyyteen tukeutuvana matkailu- ja virkistyskohteena.
Selvitykset ja suunnitelmat
Osayleiskaavan laadinta tulee perustumaan laadittaviin selvityksiin. Keskeisiä osayleiskaava-alueen ominaispiirteet huomioiden ovat mm. luonto- ja maisema-arvoihin liittyvät selvitykset.
Vaikutustenarviointi
Kaavan valmistelun yhteydessä arvioidaan vaikutukset, joita kaavan toteuttaminen voi aiheuttaa kaava-alueella ja sen lähiympäristössä. Arvioitavana on muun muassa yhdyskuntakuntarakenteeseen, kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön, luontoon ja maisemaan, asumiseen sekä liikenteen turvallisuuteen kohdistuvat vaikutukset alueidenkäyttölain mukaisesti. Lisäksi arvioidaan yritysvaikutukset.
Eteneminen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta päätti 17.6.2025 käynnistää Virpiniemen osayleiskaavan ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville. Alustava suunnittelualue on Virpiniemen asemakaavoitettu alue laajennettuna pohjoiseen käsittämään arvokkaan harjualueen.
Virpiniemen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 1.9.-30.9.2025 Oulun kaupungin verkkosivuilla www.ouka.fi/kuulutukset sekä näillä nettisivuilla. Osallisilla oli mahdollisuus esittää mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 30.9.2025 klo 15.30 mennessä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestettiin tiedotus- ja keskustelutilaisuus keskiviikkona 10.9.2025 klo 17 etäyhteyden välityksellä. Tilaisuuden esitys ja muistio on liitteenä.
Valmisteluvaihe
Ehdotusvaihe
Hyväksymisvaihe
Tullut voimaan
Poikkeamisen hakemisesta ja hinnoittelusta
Loma-asunnon muuttamiseksi pysyvään asumiseen
Yhdyskuntalautakunta on 17.6.2025 tehnyt päätöksen, joka koskee kaavoituksen poikkeamispäätösten hintaa kumoutuneen Virpiniemen Meriniemi- Kellonlahti asemakaavan muutosalueella.
Päätös koskee loma-asuntoa tai tonttia, josta on maksettu asemakaavan muutoksen käsittely- ja laatimiskustannukset. Päätöksen mukaisesti, mikäli em. loma-asuntoa tai tonttia koskien haetaan poikkeamista asemakaavasta loma-asunnon muuttamiseksi pysyväksi asunnoksi, ei poikkeamisesta perittävää kaavoituksen käsittelymaksua peritä täysimääräisesti, jos päätöksessä mainitut ehdot täyttyvät.
Poikkeamisen käsittelymaksusta peritään kuitenkin aina vähintään 50 %. Hinnan alennus ei koske mahdollisia kuulemiskustannuksia, jotka veloitetaan päätöstä koskevan maksun lisäksi.
Tonteilla, joilla on korkeintaan 3 asuntoa käytetään myönteisen poikkeamispäätöksen hinnoittelun lähtökohtana 1121,70 €/tontti. Muilla tonteilla, jos poikkeaminen koskee kaikkia tontilla olevia loma-asuntoja, on poikkeamispäätöksen hinnoittelun lähtökohta 3115,80 €/tontti.
Kielteisestä poikkeamispäätöksestä (685,50 €) tai poikkeamisen peruuttamisesta (187 €) veloitetaan myös aina vähintään 50 €. Lisätietoa kaavoituksen poikkeamisluvista löytyy kaavoituksen nettisivuilta.