Muistoja Hietasaaren ja Toppilansaaren huvilaelämästä
Hartaanselänrannan huvilat ovat jättäneet jälkensä niin alueen maisemaan kuin sen asukkaiden muistoihin. Voimme edelleen ihastella pystyssä olevien huviloiden komeaa arkkitehtuuria, mutta jotkin huvilat elävät enää vain niiden tunteneiden muistoissa. Huvilat ovat toimineet monessa roolissa, niin asuin- kuin vankileiri- ja ravintolakäytössä, mutta niiden merkitys on aikojen saatossa ulottunut myös seinien ulkopuolelle niitä ympäröivään yhteisöön.
Haastatteluissamme nousi esille muistoja huviloiden porvarisajan eksentrisistäkin asukkaista, tansseissa vietetyistä illoista ja kauniista pihoista sekä omenavarkaissa käymisestä. Näiden jännittävien ja nostalgisten kokemusten ohella esiin tuotiin myös ajatuksia huviloiden rapistumisen aiheuttamista peloista ja huonoista oloista. Mahtuupa mukaan myös muutama kummitustarina Nurron huvilalta! Mattaksella ja uittopäällikkö Allisilla nähtiin usein myös lasten teatteriesityksiä. Hartaanselän rantojen asukkaat ovat paenneet kellareihin suojaan pommituksilta, ja Storen rannalla viisivuotias tyttö katsoi, kuinka Oulu paloi yhtenä tulimerenä helmikuussa 1944.
Paketeilla saavutiin Hietasaareen kesäviettoon
Huvilat olivat etenkin aluksi vain kesäkäytössä. Ennen kuin saksalaiset rakensivat 1940-luvulla sillan Toppilasta Hietasaaren puolelle, saarille kuljettiin talvella jäitä myöten ja kesäisin moottoriveneillä, eli paketeilla. ”Airi” ja ”Tähti” liikennöivät torinrannasta Mustasalmeen. Paketit ”Onni” ja ”Freja” Laanaojan suulta Mattaksen rykyn kautta Toppilansaareen Raakkulan rykylle. Similän ”paketeilla” on putputettu muistitarinoissa 1930-luvulta 1970-luvulle asti.
Huviloiden touhukkaita kesävalmisteluja kuvataan haastatteluissa seuraavasti: ”keväällä, jo hyvissä ajoin, tuli se piikapuoli sinne ja siivosivat ja hiekottivat ja haravoivat. Ja sitten tuli herrasväki. Ne tulivat usiasti niillä Onnilla tai Frejalla tai muilla venneillä. Olihan siellä pikkuset valkamat joka paikassa, että sinne soutuveneen tai peräprutkun sai, ja ne tulivat veneellä ja asustivat kesän.”
Huviloiden asukkaat tunnistettiin jo kuuloaistin perusteella veneiden saapuessa Hietasaareen viikonlopun kynnyksellä: ”siihen aikaan, vaikka on samantyylisiä moottoreita ollu, mutta niissä on vähän erilainen käyntiääni, ni sen aikaset pojat on aina tienny, että kuka on tulosa viettää viikonloppua. Siihen aikaan alako viikonloppu vasta lauantaina illansuussa, että töitä tehtii, ensin tehtii neljäänki asti, mutta sitte kahteen, siitä sitte kahteentoista, kunnes sitte 60-luvun lopulla tuli ne vappaat lauantait.”
Asukkaat ovat herättäneet huomiota myös arvokkaalla pukeutumisellaan. Talojen elämä ja rutiinit olivat ilmeisesti yleistä tietoa alueen asukkaille. Eräs haastateltava kertoo Hietasaaren huvila-asukkaista 1930-luvulla seuraavasti: ”Kun huvila-asukkaat muutti kesäksi Hietasaaren huviloihin, miehet kulkivat kaupungissa töissä vesibusseilla, paketeilla. Aamulla kyytiin meni ensin tohtori Kananen, jolla oli jumalattoman iso sikaari, sitte oli kauppaneuvos Hyry ja niin edelleen. Siellä nämä vanhat herrat istuivat puku päällä ja hattu päässä, ku ne meni paketilla aamulla töihin.”
Muistoja huviloilta porvarisajalta nykypäivään
Huviloita on ollut Hartaanselänrannalla useita, ja värikkäitä muistoja liittyy erityisesti Toppilansaaren Hannalaan, josta muistetaan porvarisajan kukoistus, 1900-luvun rapistuminen, 2000-luvun remontti ja viime vuosien maittavat lohikeitot. Huviloista moni muistaa myös sota-aikaan vankileirinäkin toimineen Lidströmin huvilan ja Tuiran puolella sijaitsevan Villa Castrèniin, jota kutsuttiin 1930–40-luvulla Mattaksen taloksi (myös Villa Lipporanta). Tutustutaanpa hieman tarkemmin tähän tulevalla Oulun asuntomessualueella säilytettäväksi suunniteltuun huvilaan ennen sotia Mattaksen perheen aikakautena.
Mattaksen talon asukkaita ja yhteisöllistä elämäntapaa
Huvilalla on ollut aikojen saatossa monta käyttötarkoitusta yhden tai useamman perheen asuntona, matkailumajana, toimistona ja juhlatilana (Kaupungin Varikon rakennushistoriaselvitys 2018).
Mattaksen talo toimi 1960-luvulla Salmenrannan matkailumajana. Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kaleva
Mattaksen talossa asusti 1930-luvulta alkaen Mattaksen perhe. Sekä huvila että sen asukkaat tulivat monelle paikalliselle tutuiksi. Talossa pidettiin tansseja ja joulukahveja, ja joillekin talosta löytyi myös toimeentuloa ja työtä palvelusväen riveistä. Mattaksen perheen elämäntyylistä huokui porvarillinen loistokkuus palvelijoineen ja autonkuljettajineen. Eräs haastateltava kertoo isänsä toimineen Mattaksen autonkuljettajana 1940-luvulla ja kuvaa huvilan vilkasta tunnelmaa seuraavanlaisesti:
”Meidän isä oli tämän Mattaksen yksityiskuljettaja. Että ei mittään muuta ku tätä pääjohtajaa ajo autolla, ja jotakin talonmiehen hommia teki välillä, mutta ei mittään muuta. Siellä oli puutarhurit erikseen ja sisäköt erikseen ja emännöitsijät erikseen. Se oli sitä sen aikaista herrasväkeä…Justiinko englantilaisissa elokuvasarjoissa, jos katot niistä autonkuljettajia. Semmoset autonkuljettajan hienot vaatteet, oikein. Se mullekin aukas ovia, kun olin aikuinen, ja sanoin että älä nyt siinä, se aukas mulleki oven. Se oli niin jäänyt sille alitajuntaan kaikki se.”
Mattaksen autonkuljettaja ja tytär Else-Maj 1940-luvulla. Kuva anonyymin haastateltavan arkistoista
Huvilaan liittyy monia haastateltavan omia lapsuus- ja nuoruusmuistoja 1940-luvulla. Työnteon lisäksi Mattaksen talossa myös juhlittiin ja suojauduttiin pommituksilta. Pitoihin kutsuttiin usein alueen asukkaita esimerkiksi tanssien merkeissä tai joulua viettämään:
”Kävin Mattaksen huvilassa nuorena miehenä ainakin, oli se kaunotar se Mattaksen tyttö. Hippoja se piti siellä, oltiin jonkin verran siellä tanssimassa. Ihan koululaisten tansseja, pikkusen soan jälkeen. Sota-aikana ei saanut tanssia, mutta sen jälkeen järjestettiin pieniä kokoontumisia. Siinä talossa oli tilaa, sehän on iso puutalo. Se on kaks kerrosta, eikö siinä oo mansardikatto, sievä talo.”
”Minä kävin siellä monta kertaa. Se oli semmonen, tyyli, että johtaja kutsui aina koko perheen jouluna kahville, jouluaattona. Siellä salissa minä kävin, mutta muissa huoneissa en paljon käynyt. Siellä oli sitten keittiö ja apulaisen huone, emännöitsijän huone, sali ja johtajan makuuhuone. Pannuhuone oli alakerrassa, sinne mentiin pommituksia pakoon. Se oli mun tehtävä pikkupoikana, että mulla oli nurkassa huopatossut ja tiesin missä oli avain. Ja kun tuli hälytys, minä menin ja avasin sen pannuhuoneen oven sillä avaimella. Ja kaikki joita siellä talossa asui, tuli sinne pannuhuoneeseen.”
Juhlatunnelmia Toppila Oy:n johtaja K.J. Mattaksen syntymäpäiviltä 30.8.1935. Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kaleva
Talon asukkaista jäi monelle mieleen erityisesti perheen lapset Åke ja Else-Maj:
Mutta se Åke Mattas, se oli erikoistyyppi. Se oli boheemi taiteilija. Mattas itse, sillä oli aina musta puku, liivit ja kravatti tai rusetti. Hyvin semmonen, knalli päässä oikein vanhan kansan johtaja, oikein patruuna. Ja isä kertoi, että kun hän meni vastaan asemalle, ja sieltä tuli niitä muita herroja ja vieraita, Åke oli mukana, mutta Åkella oli pussihousut ja ruutupusero päällä. Se ei pannu pukuja päälle.”
”Ja tämä Mattaksen tyttö, Else-Maj oli semmonen, että se minutkin opetti luistelemaan. Hän raivas rantaan Hartaanselän jäälle alueen ja mulle rautaluistimet jalkaan ja opetti luistelemaan. Se pelasi pesäpalloa, hän oli hyvin lapsirakas, kuletti ja huolehti meistä.”
Huvilan palveluksessa opittiin myös uusia taitoja ja päästiin tutustumaan erilaisiin vihanneksiin ja viljelytekniikoihin.
”Sehän (äiti) oli apuna kyllä. Siellä oli emännöitsijä ja sisäkkö, se oli äitin kokkikoulu se. Se oppi tekkeen monenlaisia ruokia, mitä siihen aikaan muut ei tehnyt. Ja sitte Mattaksella kasvatettiin paljon salaattia ja retiisiä, punajuurta ja porkkanaa, se oli oikein lava tehty. Isäki oppi sitten, kun meilläkin syötiin salaattia ja retiisiä, isäkin otti opiksi, että miten niitä viljellään ja kasvatettaan ja teki oman lavan.”
Pahaenteinen Lidströmin huvila
Lidströmin huvila oli Lidströmin suvun omistuksessa vuodesta 1922-1949 (Pohjamo 2003). Haastateltavien muistoissa talo ei kuitenkaan näyttäydy yhtä loisteliaana kuin saaren muut huvilat, sillä sodan aikana se toimi vankileirinä. Etenkin lapsille talo näyttäytyi hieman pelottavana, ja sinne menemisestä varoiteltiin kotona. Haastateltavat kertovat Lidströmin huvilasta ja kohtaamisista sotavankien kanssa toisen maailmansodan aikaan seuraavasti:
”Minun tädin huvila oli Möljän sillan lähellä, Mesaanitien varressa. Lidströmin huvila. Niillähän asu venäläisiä sotavankeja siellä. Muuten se oli kesähuvilana, mutta sodan aikaan he asuivat siellä ympäri vuoden.”
”Ja sehän se oli jännää kun oli kamalan kovasti kielletty, että Lidströmin huvilalle ei saa mennä missä on niitä venäläisiä vankeja niin sinnehän meijän piti pyörällä ajjaa ihan välttämättä, sillä siellä oli näitä karjalaisia poikia jokka osas suomia."
”En muista että sitä leiriä olisi kovinkaan tarkasti vartioitu, sillä minneppä ne pojat sieltä olisivat lähteneet. Oli siellä joku karjalaispoikakin, joka puhui sitä heidän omalaatuista suomenkieltä, silloin harvoin kun heitä onnistui puhutella. He kävivät päivisin töissä, ehkäpä voimalaitostyömaalla, mutta siitä ei kyllä saatu varmaa tietoa.”
”Muistan kun oltiin tuossa uitolla poikien kanssa, käveltiin Koskitietä siinä kohti, missä nykyäänkin on isoja petäjiä, niin mitähän me mutustettiin suussa, kun ohi marssi venäläisiä vankeja ja niistä viimeisin, nuori poika, ojensi kättä, että ”liepuska, liepuska”. Mutta ku ei ollu itellekään, se oli niin huono se 1942 elintarvikkeiden kannalta.”
Lisätietoa alueen huviloista ja huvilahistoriasta
Tietoa alueen huviloista:
Kaupungin Varikon rakennushistoriaselvitys (2018)
Nurron talon rakennushistoriaselvitys (2021)
Hartaanselänrannan verkkosivut
Tietoa Hartaanselänrannan huvilakulttuurista:
Ajatuksia Hartaanselänrannan huvilakulttuurin tulevaisuudestaon osana alueen yleissuunnitelmaa (2020)
