Ajankohtaista - Turvallinen Oulu

< Takaisin

Gutsy Go Oulu jatkuu Metsokankaan koululla

Yhteensä 500 kahdeksasluokkalaista eri puolilta Oulua yhdistää voimansa, kun Suomen suurimman ideakilpailun voittanut Gutsy Go jalkautuu kaupunkiin syksyn aikana.

Syyskuun alussa Merikosken ja Myllytullin kouluista startanneessa toiminnassa syntyi 18 ratkaisua kaupunkilaisten tarpeisiin, mm. ympäristöahdistuksen iloksi muuttava Trashformer, seniorit sisätiloista kauniisiin maisemiin vievä Metsäbingo, poliisien ja nuorten välille luottamusta rakentava Pelekääkkö nää polliisia? sekä Joka kolmas -kampanja itsemurhien ehkäisemiseksi ja puheenaiheeksi nostamiseksi. 

Voit katsoa Merikosken ja Myllytullin kahdeksasluokkalaisten upeat teot ja videot Gutsy Go:n Youtube-sivustolla.
 

Viidessä päivässä valmiiksi

Tähän joukkoon liittyy tänään 30.9. Metsokankaan koulun 140 nuorta rauhantekijää. 14 ryhmää aloittaa viisi päivää kestävän intensiivisen interventioviikon. Nuoret kehittävät kaupunkilaisten hyväksi luottamusta ja rauhaa vahvistavia ratkaisuja. Kaikki teot kuvataan ja jaetaan Finnkinon ensi-illassa 4.10. kaupunkilaisille, sekä sosiaalisessa mediassa kaikille suomalaisille. 

Varsinaisten Gutsy Go -valmentajien lisäksi nuorten tukena viikolla on Gutsy Go -toiminnasta innostuneita nuoria vertaisvalmentajia pääkaupunkiseudulta ja Oulun keskustan kouluista. 

Kaupunkilaiset voivat ehdottaa nuorille, minkälaisiin ongelmiin tai epäkohtiin heidän tulisi kehittää ratkaisuja. Ideoita voi lähettää Gutsy Go -sivuston kautta tai Gutsyn somekanavien välityksellä. Nuorten tavoitteena on kehittää tekoja, jotka jäävät elämään kaupunkiin.
"Tämän menetelmän hienous on siinä, että nuorten kehittämät ideat ovat oululaisten pääomaa. Kuka tahansa kaupunkilainen voi inspiroitua ja jatkaa nuorten aloittamaa hienoa työtä luottamuksen rakentamiseksi.” sanoo Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala

Gutsy Go toteutetaan Oulussa osana Turvallinen Oulu -hanketta.

Gutsy Go:n kumppaneita ovat Nuorisotutkimusseura, Lääkäriseura Duodecim, Finnkino, Mielenterveyden keskusliitto, Lastensuojelun keskusliitto ja Oikeusministeriö. Menetelmän tavoite on ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja polarisaatiota sekä valtakunnallisesti kouluttaa koko ikäluokka lisäämään yhteiskuntarauhaa. 

www.gutsygo.fi 

Jakolinkki