Oulu lukee!
Innostetaan yhdessä oululaisia lukemaan! Miten sinä haluat olla mukana edistämässä lasten, nuorten ja aikuisten lukemista?
Jaa lukuvinkki, lempilukupaikka, kirjastokuvia, lukufiiliksiä tai mitä tahansa lukemiseen liittyvää somessa tunnisteella #oululukee. #oululukee Instagramissa
Monipuolista työtä lukutaitojen parissa
Vuosi 2019 on ollut Oulu lukee! -vuosi. Oulun kaupunginkirjasto ja Oulun koulukirjastot haastoivat kaikki oululaiset lukemaan. Vuoden aikana kirjastoissa ja kouluilla onkin tapahtunut paljon: lukutapahtumia, lukujuhlia ja erilaisia lukuhaasteita. Kirjaston vinkkarit ovat vinkanneet ahkerasti luettavaa sekä lapsille että aikuisille. Myös kirjaston Lukuoppaan palvelut on löydetty hyvin. Kouluilla on rakennettu ihastuttavia lukumajoja, joissa oppilaat ovat rentoutuneet hyvän kirjan parissa. Lukemisen ilosanomaa on viety eteenpäin monin voimin. Kampanjan aikana syntynyt 300 minuutin lukuhaaste on levinnyt ympäri Suomea.
Yksi kampanjaan osallistuneista kouluista on Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukio eli OSYK. Oulun kaupunginkirjasto haluaa kiittää OSYKin lukion opettajia aktiivisesta nuorten lukemisen edistämisestä. Erityisesti kirjasto huomioi OSYKin lukion toiminnan Instagramissa, jossa lukutaidoille ja lukemisen ilolle saadaan näkyvyyttä nuorten parissa. Kirjasto on huomioinut OSYKin opettajia ja opiskelijoita pienellä lahjalla.
OSYKin lukion äidinkielen opettajat ovat ottaneet tavoitteekseen tänä vuonna edistää lukemista ja tehdä sitä näkyväksi. Lukiolla onkin luettu yhdessä ahkerasti ja osallistuttu moniin kampanjoihin: Oulu lukee!, Read Hour ja Syysloma on lukuloma. Äidinkielen tunneilla on pidetty lukutunteja. Lukion aulasta löytyy kirjojen kierrätyskaappi, josta voi löytää luettavaa. Koulun ympäristötyöryhmä toteutti Unesco-viikolla lukion Kirjakirppis-kahvilan sekä opiskelijoiden lukumatkan, joka on vienyt opiskelijat tarinoiden matkassa jo yli sataan maahan. Kestävän kehityksen periaatteetkin on siis huomioitu. Lukion ryhmät ovat osallistuneet aktiivisesti kirjavinkkauksiin ja tiedonhaun opetuksiin pääkirjastolla.
Oulun kaupunginkirjasto on tiivistänyt yhteistyötä lukiokoulutuksen kanssa ja lukioiden kirjastopalveluita kehitetään yhdessä Oulun lukioiden opettajien kanssa. OSYKin kanssa yhteistyö jatkuu 300 minuutin lukuhaasteen nro 3 suunnittelun merkeissä. Lisäksi lukion opiskelijat tulevat osallistumaan keväällä Oulun teatterilla ja pääkirjastolla pidettävän suuren Luetaan! – lukuiloa liikkeellä -tapahtuman sisältöjen toteuttamiseen.
Myös esimerkiksi Ritaharjun, Pateniemen, Hönttämäen ja Ylikiimingin koulut ovat jakaneet useampia oululukee-postauksia somessa. Voit tutustua kampanjavuoden tapahtumiin Instagramissa tunnisteella #oululukee. Myös kirjaston asiakkaat ovat innostuneet jakamaan #oululukee-vinkkejä. Oulun kaupunginkirjasto haluaakin nostaa esiin muutamat tilit, jotka ovat jakaneet vuoden aikana yhteensä yli 250 lukuvinkkiä Instagramissa: @lukemattomienkirjojenkerho, @kirjahampaan_kolotus, @kati_kooo, @kirjahorros ja @parikirjaa.
Oulun kaupunginkirjasto kiittää kaikkia Oulu lukee -kampanjaan osallistuneita! Kampanjavuosi päättyy, mutta yhteiset lukutaitotalkoot jatkuvat ja Oulu lukee -teema elää edelleen. Oulu lukee -materiaalit löytyvät jatkossakin verkkosivuilta: ouka.fi/oululukee.
Oulu lukee! vuosi 2019
Oulun kaupungin Kirjastoreitti ja Oulun koulukirjasto täyttivät 10 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi Oulun kaupunginkirjasto ja Oulun koulukirjastot haastoivat kaikki Oulun asukkaat, päiväkodit, koulut, nuorisotilat, työyhteisöt, yhdistykset, yritykset ja median, aivan kaikki oululaiset, mukaan Oulu lukee -kampanjaan ja lukutaitotalkoisiin! Vuoden aikana lukemista edistettiin monin tavoin kirjastoissa, kouluilla, koulukirjastoissa, päiväkodeissa ja kaupungin eri toimijoiden toimesta.
Jalkapalloseurojen lukukampanja
Virkisty lukemalla -lukuhaaste yhteistyössä sivistys- ja kulttuurilautakunnan kanssa

Etkö tiedä mitä lukisit?
Ota yhteyttä Oulun kaupunginkirjaston lukuoppaaseen tai musaoppaaseen. Lukuvinkkejä löytyy myös OUTI-verkkokirjastosta.
Oulu lukee! kuvakkeet
Oulu lukee! -tunnistetta voi käyttää lukemiseen liittyvien tapahtumien tai tekojen markkinoinnissa. Materiaalit ovat vapaasti kaikkien oululaisten käytettävissä.
Lyhytosoite tälle sivulle on www.ouka.fi/oululukee