Kausivuorojen hakuajat ja -ohjeet

Vuoroja voi hakea sekä hakuaikoina että hakuaikojen ulkopuolella. Hakuajat löytyvät alla olevasta taulukosta. 

Ennen vuorojen hakemista tutustuthan liikuntapaikkojen tietoihin, hinnastoon sekä vuoronjakoperiaatteisiin ja käyttöehtoihin. Lisätietoa sisäliikuntapaikoista ja ulkoliikuntapaikoista.

Otamme hakemukset vastaan sähköisinä varaushakemuksina Timmi-varausjärjestelmän kautta tai paperilomakkeella.

Ohjeet hakuaikana

Hakuaikoina vuoroja haetaan sähköisesti Timmi-varausjärjestelmän kautta. 

Vuoroja on edelleen mahdollista hakea myös paperisella, tältä sivulta löytyvällä lomakkeella. Täytetty paperilomake toimitetaan osoitteeseen Oulu10-palvelut, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Käyntiosoite: Torikatu 10, 90100 Oulu.

Hakuaika päättyy haun viimeisenä päivänä klo 16.00. Tähän mennessä sähköisten ja paperisten hakemusten tulee olla perillä.

Hakuajan päättymisen jälkeen Timmin vuoronäkymä suljetaan hakemusten käsittelyajaksi.

Hakuaikana hakeneille vahvistetaan myönnetyt vuorot sähköpostitse hakuaikataulukosta löytyvien päivämäärien mukaisesti.

Vuoronäkymät julkaistaan vuorojen vahvistamisen jälkeen.

Myönnettyjen kausivuorojen muutokset ja perumiset tehdään sähköpostitse osoitteeseen liikuntapaikkavaraukset(at)ouka.fi. 

Ohjeet hakuaikojen ulkopuolella

Vuorojen julkaisemisen jälkeen vuorohausta myöhästyneet voivat hakea vapaaksi jääneitä vuoroja Timmi-varausjärjestelmästä.

Hakuajan jälkeen vuoroja voi hakea myös paperisella lomakkeella.

 

Kausivuorojen hakuajat 2023

Päivitetty 6.3.2022. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Tulostettava versio (pdf) 

Suosittelemme katsomaan taulukkoa mobiililaitteilla vaakasuunnassa.

Tammikuu 2023

Hakuaika 23.1.-20.2.2023
Vuoroista ilmoitetaan vain vuoron saaneille seuraavasti: Castrenin urheilukeskus, Raatin harjoituskenttä, pesäpallostadion ja kaikki tekonurmet 31.3. mennessä.

Muut kohteet 14.4. mennessä

 

Castrenin, Heinäpään, Hiukkavaaran, Hovinsuon (2), Huuhkajanpuiston, Kiiminkipuiston, Laivakankaan, Länsituulen, Maikkulan, Pateniemen, Pitkäkankaan, Raatin, Ritaharjun, Talvikankaan ja Talvikkipuiston tekonurmet

Kausi 17.4.-22.10.2023

Huuhkajapuiston, Kaakkurin, Kellon, Lintulan, Niittyaron (3), Oulunsalon urheilukeskus, Talvikankaan ja Kiimingin hiekkatekonurmet

Kausi 17.4.-22.10.2023

Pesäpallostadion

Kausi 17.4.-24.9.2023

Heinäpään (3), Hiirosen (2), Haukiputaan keskuskentän, Maikkulan, Pitkäkankaan ja Ponnonmäen nurmikentät

Kausi 29.5.-17.9.2023

Raatin stadion

Kausi 2.5.-22.10.2023

Koulujen liikuntasalit

Kausi 5.6.-30.7.2023

Jatulin liikuntakeskus (liikuntasali ja molski), Ouluhalli (liikunta-, telinevoimistelu-, tanssi- ja kamppailusali), Oulunsalon liikuntakeskus, Toppilan liikuntatalo ja Värtön liikuntahalli

Kausi 29.5.-30.7.2023

Maaliskuu 2023

Hakuaika 6.3.-3.4.2023

Vuoroista ilmoitetaan vain vuoron saaneille 22.6. mennessä.

 

Oulun uimahalli

Kausi 31.7.2023-26.5.2024

Raatin uimahalli

Kausi 21.8.2023-26.5.2024

Jatulin liikuntakeskus

Kausi 14.8.2023-26.5.2024

Hiukkavaaratalo, Kasarmin liikuntasali, Kastellin monitoimitalo, Ouluhalli (liikunta-, telinevoimistelu-, tanssi- & kamppailusalit), Oulunsalon liikuntakeskus, Toppilan liikuntatalo ja Värtön liikuntahalli

Kausi 31.7.2023-26.5.2024

Linnanmaan jäähalli

Kausi 7.8.2023-5.5.2024

Oulunsalon jäähalli ja Raksilan harjoitusjäähalli Kausi 14.8.2023-5.5.2024
Oulun jäähalli Kausi 31.7.2023-5.5.2024

Koulujen liikuntasalit, päiväkotien liikuntasalit ja

Liikuntahalli Vorelli

Kausi 14.8.2023-26.5.2024

Heinäkuu 2023

Hakuaika 21.8.-18.9.2023

Vuoroista ilmoitetaan vain vuoron saaneille seuraavasti: Raksilan tekojääkenttä ja Pateniemen tekojääkaukalo 13.10. mennessä. Muut kohteet 20.10. mennessä.

 

Raksilan tekojääkenttä ja Pateniemen tekojääkaukalo

Kausi 23.10.2023-31.3.2024

Heinäpään jalkapallohalli

Kausi 30.10.2023-27.10.2024

Ouluhalli (palloilualue & yleisurheilualue)

Matto & betoni 2.1.2024-22.12.2024

Lokakuu 2023

Hakuaika 9.10.-6.11.2023
Vuoroista ilmoitetaan vain vuoron saaneille 8.12. mennessä.

 

Kaukalot

Kausi 2.1.2024-17.3.2024