Lisää sivun otsikko
Lukuvuodesta 2015-2016 lähtien Ylikiimingin koululla on työskennellyt apulaisopettajina eurooppalaisia opettajaksi opiskelevia nuoria. He ovat tulleet Suomeen oman maansa Erasmus-tuella ja työskennelleet koulullamme 3-6 kuukautta. Tähän mennessä koulumme apulaisopettajat ovat tulleet Saksasta, Italiasta ja Kyprokselta. Lukuvuodeksi 2018-2019 saamme espanjalaisen apulaisopettajan. Apulaisopettajan tehtäviin kuuluu oman maansa esittely kaikille opetusryhmille, osallistuminen oppitunneille opettajan apuna, pienten opetustuokioiden suunnittelu ja pito opettajan ohjauksessa sekä oppilaiden rohkaiseminen käyttämään englannin kieltä arkisissa kommunikaatiotilanteissa.