Loukkaavaan käytökseen puuttuminen
Loukkaavaan käytökseen puuttuminen
Pitkäkankaan koulun kiusaamisen ja loukkaavan käytöksen vastainen toimintamalli perustuu koulumme arvoihin, joissa korostuvat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, turvallisuus, oikeudenmukaisuus ja vastuuseen kasvaminen.
Pyrkimyksenämme on luoda koulukulttuuri, jossa oppilaat kykenevät tunnistamaan kiusaamisen eri muodot. Oppilaat osaavat ja uskaltavat sanoittaa ne koulun aikuisille ja ovat valmiita tukemaan kiusaamisen kohteeksi joutuneita. Tämän saavuttamiseksi oppilaat osallistuvat vuosittain tunne- ja turvataitotunneille sekä kiusaamisen vastaisille oppitunneille. Lisäksi oppilaat vastaavat säännöllisesti anonyymeihin kiusaamiskyselyihin ja kerran vuodessa toteutettavaan KiVa-hyvinvointikyselyyn.
Oppilaita myös osallistetaan hyvän koulukulttuurin luomiseen aktiivisen oppilaskunnan, tukioppilastoiminnan ja kerhotoiminnan kautta. Lukuvuodesta 2025–26 alkaen koululla toteutetaan myös restoratiiviseen lähestymistapaan perustuvaa Sovittelu-menetelmää.
Kiusaamistapausten selvittely koulussamme perustuu tekojen vakavuus- ja toistuvuusarvioon. Fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa sisältävät tapaukset, omaisuuteen kajoamiset, nöyryyttämiset tai raakaa henkistä väkivaltaa sisältävät tapaukset käsitellään aina rehtorin johdolla, yhteistyössä perheiden ja viranomaisverkoston (esimerkiksi koulupoliisi tai Pohteen sosiaalityöntekijät) kanssa.
Toistuva ja pitkään jatkunut kiusaaminen (nimittely, eristäminen, ilkeiden huhujen levittäminen jne.) käsitellään KiVa-vastuuopettajien toimesta ratkaisukeskeisellä ja ohjaavalla menetelmällä.
Nopeasti leimahtaneet konfliktit, riidat ja muu epäsopu sovitellaan puolestaan luokanvalvojan tai luokanopettajan johdolla Sovittelu-menetelmän mukaisesti.
Loukkaavaan käytökseen puuttumisen malliin
Mitä teen, jos lastani kiusataan?
Ota välittömästi yhteyttä lapsesi luokanvalvojaan tai luokanopettajaan.
Kerro tarkasti, mitä on tapahtunut. Voit käyttää apuna oheista kysymyslistaa:
- Kuka tai ketkä kiusaavat?
- Miten kiusaaminen ilmenee (konkreettisia esimerkkejä)
- Tapahtuuko kiusaamista koulussa, vapaa-ajalla vai sekä että?
- Milloin kiusaaminen on alkanut?
- Liittyykö kiusaamisen alkamiseen jokin tapahtuma tai kiista, vai onko kiusaaminen alkanut yhtäkkiä?
Ilmoituksenne jälkeen luokanvalvoja tai luokanopettaja aloittaa tilanteen selvittelyn koulun toimintamallin mukaisesti.
Kiusaamisen kohteeksi joutunut tarvitsee paljon tukea. Keskustelkaa lapsenne kanssa, ketkä kaverit ovat koulussa sellaisia, jotka ovat hänen tukenaan. Koulullamme työskentelee myös koulukuraattori, jonka puoleen voi tällaisessa tilanteessa kääntyä. Lisäksi kaupungin nuorisotyöntekijät ovat tavattavissa Oulunsalon nuorisotalolla. Heidänkin kanssaan voi keskustella luottamuksella.