Koronatilanne Oulussa 10.1.2022 – Rokotukset edistyvät, sairaalat jatkavat kuormittuneina, tartuntataso loppuviikosta noussut

10.01.2022

Oulu on edelleen epidemian leviämisaluetta. Rokotusten määrä kasvoi 56% viikolla 1 edelliseen viikkoon verrattuna. Sairaalahoidon tarve säilyi korkealla sekä erikoissairaanhoidossa että kaupunginsairaalassa. Loppuviikosta nähtiin voimakas nousu uusien tartuntojen määrissä. Tartuntojen määrä kasvoi edelliseen viikkoon verrattuna 43%. Alueellinen koordinaatioryhmä arvioi Pohjois-Pohjanmaan epidemiatilannetta tiistaina 11.1.2022 kokouksessaan.

Tartuntojen jäljityksessä on edelleen noin 10 vuorokauden viive. Jäljitetyistä tartunnoista suurin osa tulee perheen sisältä ja lähipiiristä sekä joulun ajan tapaamisista ja uudenvuoden matkustelusta. Vahvistettuja omikron -virusmuunnostapauksia on kaksi, joulua edeltävältä ajalta. Todellinen määrä lienee tätä paljon suurempi.

Viikolla 1 tuli ilmi asukkaiden ja/tai työntekijöiden koronatapauksia seuraavissa hoitoyksiköissä:

Esperi hoivakoti Teppola, Mainiokoti Sulka (Kiuru ja Kuukkeli), Attendo Fregatti (Muistola ja Isopurje), Attendo Savotanpuisto, Hiirosenkoti (osastot E8 ja B1), Jokirinteen palvelukoti, Hollihaan palvelukoti, Tuiran palvelukeskus, Esperi Hoivakoti Alma, Oulun kaupunginsairaalan osasto H2 ja päihdeklinikka.

Tartuntatautiviranomaiset muistuttavat, että jos asumisyksikössä on todettu koronatapauksia, on vierailuja yksikössä syytä välttää asukkaiden karanteenin ajan.

Viime viikolla (vko 1) kaupunginsairaalassa ei ollut koronaan liittyviä kuolemantapauksia.

Positiivisten näytteiden osuus jatkoi nousuaan viime viikolla, ollen nyt 26,1% prosenttia.

Rokotukset

Viikolla 1 rokotettiin Oulun kaupungin rokotuspisteissä 11 946 henkilöä. Viime viikolla rokotetuista oli 1649 ykkösrokotetta, 945 kakkosrokotetta ja 9292 kolmosrokotetta. Lisäksi työterveyshuollot rokottivat Oulussa joitakin satoja henkilöitä. Oulun yli 12-vuotiaasta väestöstä 89 prosenttia on saanut ykkösrokotuksen ja 84,2 prosenttia kakkosrokotuksen.

Rokotekattavuus nousee edelleen kaikissa ikäryhmissä. Valtioneuvoston asettama 80 prosentin rokotuskattavuuden taso kakkosrokotteiden osalta on saavutettu Oulussa kaikkien yli 35-vuotiaiden osalta. Oulun kaupungin asettama 85 prosentin rokotuskattavuuden taso on kakkosrokotteen osalta saavutettu kaikilla yli 40-vuotiailla. 90 prosentin rokotuskattavuuden ovat kakkosrokotteen osalta saavuttaneet Oulussa kaikki yli 50-vuotiaat.

Mehiläinen, Pihlajalinna ja Terveystalo ovat aloittaneet koronarokotukset työterveysasiakkailleen 28.12. alkaen. Lisäksi Aava aloittaa koronarokotukset työterveysasiakkailleen 10.1. alkaen. Koronarokotukseen ovat oikeutettuja Mehiläisen, Pihlajalinnan, Terveystalon ja Aavan työterveysasiakkaat, joiden työterveyshuollon sopimukseen (tarkemmat tiedustelut työterveyshuolloista) kuuluvat koronarokotukset. Työterveyshuolloissakin tarjotaan koronarokotteita vain Oulun kaupungin rokotelinjausten mukaisesti.

Rajoitukset

Kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty Pohjois-Pohjanmaalla AVIn päätöksellä 31.1.2022 asti. Lue Aluehallintoviraston tiedote 8.1.2022. Liikuntatilojen sulku on keskeytetty 8.1. aluehallintoviraston päätöksellä. Pääosin liikuntatiloja koskevat velvoitteet toiminnan terveysturvallisesta järjestämisestä ovat voimassa 31.1.2022 asti. Oulun kaupunki on avannut liikuntatilansa 10.1. alkaen.

Katso voimassa olevat rajoitukset.

Viime viikon 1 tiedot

  • Tartunnat viime viikolla 1145 (luku voi vielä täydentyä viikonloppuna otettujen näytteiden osalta), edellisellä 801, nousussa
  • Karanteeniin asetettujen määrää ei julkaista jäljityksessä olevien viiveiden vuoksi
  • Joukkoaltistumiset viime viikolla 0, edellisellä viikolla 0. Oulun kaupunki ei enää tiedota yleisiä altistumisen mahdollisuuksia.
  • Ilmaantuvuus Oulu 10.1.2021 edelliset 14 vrk / 100 000 asukasta: 993 nousussa
  • Sairaalahoidossa OKS 14 potilasta, OYS 25 potilasta, tasaantunut/nousussa
  • Testatut viime viikolla 2383, nousussa
  • Positiivisten osuus oululaisten näytteistä viime viikolla 26,1 %, nousussa (positiivisten testien osuus Oulun kaupungin näytteenotossa otetuista näytteistä)
  • Rokotettuja  89 % kaikista 12+ ikäisistä oululaisista (1. rokote), 84,2 % 12+ ikäisistä (2. rokote)

Tällä viikolla (vko 2) rokotetaan useissa paikoissa

Kolmansissa rokotuksissa on edelleen ikäraja 40 vuotta (ks. alempana tarkemmin). Aikoja on kolmansiin rokotuksiin tälle viikkoa vielä vapaana. Lasten rokotusaikoja on vapaana tälle viikolle hyvin. Myös työterveyshuollot tarjoavat koronarokotuksia.

  • Voit hakea Limingantullin rokotuspisteeltä (Nuottasaarentie 5) ensimmäisen tai toisen rokoteannoksen ilman ajanvarausta (12 vuotiaat ja sitä vanhemmat). Kolmanteen rokotukseen ja 5-11-vuotiaiden rokotuksiin tulee varata aika. Limingantullin rokotuspiste on avoinna normaalisti maanantaista perjantaihin sekä lisäksi lauantaina 15.1. kello 9–15.30. Jos rokotukseen tulee useampi perheenjäsen, varaathan ajan kaikille rokotukseen, jotta rokotteiden menekki on tiedossa.
  • Pop up -rokotuspisteellä Ideapark Oulussa on saatavilla 5-11-vuotiaiden rokotuksia lauantaina 15.1.2022 ajanvarauksella.
  • Koronarokotuksia on saatavilla ilman ajanvarausta Ylikiimingin hyvinvointipisteellä 12.1.2022 klo 8.30-15.30 ja Yli-Iin hyvinvointipisteellä 13.1.2022 klo 8.30-15.30. Huom: 5-11-vuotiaat vain ajanvarauksella.
  • Kolmansia koronarokotuksia ja 5-11-vuotiaiden rokotuksia on saatavilla ajanvarauksen kautta Haukiputaan, Kiimingin, Tuiran ja Kontinkankaan hyvinvointikeskuksissa ja Oulunsalon vastaanotolla lauantaina 15.1. kello 9–15.30
  • Lisäksi influenssarokotusaikoja on saatavilla ajanvarauksella hyvinvointikeskuksissa ja Limingantullissa.

Oulussa kolmannen rokoteannoksen saavat tällä hetkellä

Oulussa kolmannen rokoteannoksen saavat ajanvarauksen kautta tällä hetkellä 

  • 60 vuotta täyttäneet sekä muut aiemmin määritellyt riskiryhmät (18 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat, jotka kuuluvat riskiryhmään 1 tai riskiryhmään 2), kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta. 
  • 40-59-vuotiaat, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 4–6 kuukautta. 
  • voimakkaasti immuunipuutteiset (12-vuotiaat ja sitä vanhemmat), kun toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta. Katso lisätietoa: Immuunivastetta voimakkaasti heikentävät sairaudet ja tilat. Voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt ovat oikeutettuja myös neljänteen rokoteannokseen, kun kolmannesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään 3 kuukautta.
  • lyhyellä, alle 6 viikon annosvälillä rokotetut 18 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt
  • koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö, ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö sekä muuta kiireellistä hoitoa antava sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö (Oulun kaupunginsairaalan, kotisairaanhoidon, akuuttivastaanottojen ja päivystävän lastensuojelun henkilökunta sekä päivystävät hammaslääkärit ja -hoitajat).
  • Kolmannet rokotukset ovat käynnissä omassa ja yksityisessä kotihoidossa.

Uusien ikäryhmien ajanvarauksen avaamisesta kolmansia rokotteita varten tiedotetaan erikseen. Rokotusväli on Oulussa vähintään kuusi viikkoa ensimmäisen ja toisen koronarokotuksen välillä.

Katso tiedot influenssarokotuksista sivulta Influenssarokotukset.

Rokottamattomat ja yhden rokotteen saaneet testiin lievissäkin oireissa

Rokottamattomien ja kertaalleen rokotettujen on edelleen syytä hakeutua koronatestiin lievissäkin flunssa-, vatsa- ja yleisoireissa. 

Kahdesti rokotettuja lieväoireisia henkilöitä kehotetaan tekemään apteekista saatava antigeenitesti. Jos testi on positiivinen, kehotetaan hakeutumaan kaupungin koronatestiin. Kaupungin testi tehdään kahdesti rokotetuillekin heti, jos kyse on sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijästä, koronalle viimeisen kahden viikon aikana altistuneesta henkilöstä, immuunipuutteesta sairauden tai hoidon (elinsiirtopotilas tai aktiivinen syöpähoito) vuoksi kärsivästä henkilöstä tai henkilöstä, jolla on vakavalle koronavirustaudille altistavia tekijöitä, tällaiseksi lasketaan myös raskaus. Vaikka pikatesti olisi negatiivinen tulee niin kauan pysyä kotioloissa kunnes oireet väistyvät.

Pihlajalinnan koronatestauspiste oululaisille on siirtynyt osoitteeseen Pakkahuoneenkatu 29, 4. kerros. Lue erillinen tiedote. Oulun kaupungin omat näytteenottopisteet sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä (Alasintie 10) ja koronavastaanotoilla. Lisätiedot: www.ouka.fi/korona

Omasta terveysturvallisuudesta tulee huolehtia

Koska koronaepidemia on Oulussa vaikeutunut, jokaisen tulee huolehtia omasta terveysturvallisuudesta. Katso Oulussa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset sivulta www.ouka.fi/korona.

Karanteeniohjeet löytyvät sivulta ouka.fi/karanteeni.

Katso tartuntatilannetta Oulussa kuvaavat kaaviot.