Muistoja lapsuuden kesistä Hartaanselän rannoilla ja Hietasaaren tanssilavalta
Monet muistelevat lapsuuttaan Hietasaaren, Vaakunakylän ja Tuiran alueella suurella lämmöllä. Hartaanselän vesissä ja rannoilla on vietetty maailman parhaita lapsuuden kesiä! Lapsena ongittiin sillan kupeessa, leikittiin piilosta ja sotaleikkejä, urheiltiin sekä tehtiin jos jonkinlaisia kepposia. Hartaanselän rannat peilaavat myös muistoja uimisesta, tukkien sortteerauksesta ja Toppilan satamaan saapuneista vierasmaalaisista aluksista, joita käytiin katsomassa pyhävaatteissa tai silloin, kun isommille pojille piti pummata tupakkia. Hartaanselän rannoilta riittää tarinoita kalansaaliista ja Tukkisaaren rantaan ajautuneista ruumiista!
Lapsia nykyisen kaupunginvarikon alueella vuonna 1950, taustalla Toppilaan johtava silta. Kuva Tauno Hämäläinen, julkaistu kaupunginvarikon rakennushistoriaselvityksessä (2018).
Hartaanselän vesillä on soudettu lampaita kesälaitumille. Talvisin jäällä luisteltiin ja viiletettiin omatekoisilla purjekelkoilla. Toppilansaaren metsissä ja ryteiköissä on leikitty pusupiilosta, kymmenen tikkua laudalla ja hypätty retukengissä tvistiä. Eräs haastateltava muistelee lapsuuden kesiä 1970-luvulla:
”Hietasaaren lapsuus oli ihanaa, onnellista aikaa. Siihen kuului semmosta, että nykyaikana oltas varmaan jo hukuttu ja kuoltu. Me uitiin kaiket päivät ja meillä oli semmonen hirviän iso autonosturin sisärengas, johon ainaki neljä tyttöä tai poikaa mahtu istumaan kerralla ja sitte mentiin pitkin Mustasalamia ja heitillä huijautettiin sinne jokkeen puun oksalta. Usein me käytiin pienissä saarissa siinä lähellä piknikillä ja otettiin maitoa mukkaan ja leipää ja souettiin. Ne oli ihania kesiä.”
Vaikka vakituinen asutus alueella alkoi pikkuhiljaa vähentyä teollisuustoiminnan ja huvilakulttuurin vähentyessä, Vaakunakylän parakit toimivat vielä 80-luvulle saakka kesämökkeinä muutamille haastateltaville. Tarinat kesämökkeilystä pitävät sisällään vierailuja (iso)vanhempien luona, lasten onkiretkiä, veneenrakennusta, leikkimistä pihapiirissä ja maailman parhaimpia pihasaunalöylyjä.
Pihakeinussa mummun kainalossa 80-luvulla. Kiikun markiisin päälle sateella jääneen veden tiputtaminen rytinällä maahan on jäänyt elävästi haastateltavan mieleen jännittävänä lapsuusmuistona. Kuva: Anonyymin haastateltavan arkistoista
Monet muistavat myös Hietasaaren tanssilavan, jossa järjestettiin kesäisin tansseja aina 1960-luvulta vuoden 2010 paloon. Tanssilavalla on kuultu Olavi Virtaa, maalattu pamfletteja rauhanmarssille ja katseltu yhteisiä auringonlaskuja. Musiikista sai nauttia täysin rinnoin monesta suunnasta:
”Kyllähän se oli hienoa kesällä, kun oli tässä Vaakunakylässä ja toiselta puolelta kuului tangoa ja toiselta puolelta rokkia, kun Kuusisaarestakin kuului musiikki. Ne kuului molemmat tosi hyvin. Siinä tanssilavalla asui joku talonmies, sillä oli tyttöjä tuossa Hietasaaren koulussa.”
”Penikkana tuli käytyä, mentiin pikkusen pummilla sisälle aitojen välistä. Muistan ku Olavi Virta tuli lavalle ja se istuullaan laulo, se oli jo sen verran huonossa kunnossa. Hyvin se laulo vaikka ei oikein jalat kantanu.”
”Minä asuin siellä 15-vuotiaasta asti kesät siihen asti kun se poltettiin! Se oli hyvä tanssipaikka. Siinä oli hyvä lattia ja se tila oli sopiva. Se oli fiksu paikka ja tanssipaikkana tosi hyvä. Olihan siellä niitäkin, jotka olivat ottaneet vähän kuppia, mutta ei niiden kanssa lähetty tanssimaan. Siellä käytiin niin paljon, että siellä tuli se oma tuttavapiiri. Että tuon kanssa mää lähen polokalle, ja tuon kans ainaki kaks valssia. Sen tiesi jo kuka tullee hakkeen ja mille tanssille.”
Hietasaaressa sijaitsi pieni Kraakkulan kansakoulu 1980-luvulle saakka (Pohjamo 2003). Koulun idylliä ja opettajia muisteltiin lämmöllä:
”Ensin äiti vei Tuiran kouluun, mutta siellä oli niin paljon oppilaita, että piti mennä Hietasaareen. Siinähän oli jo silloin se silta, siitä me sitte kulettiin mantereen puolelta saareen. Meitä oli aika paljon lapsia, jokka sinne meni. Opettajana oli Inkeri Pöyhönen. Hän oli muistaakseni vasta valmistunut, olisikohan ollut ensimmäinen luokka. Koulu oli puulämmitteinen. Vessat oli ulkohuussit, niin ne oli vielä Tuiran koulussakin.”
”Hietasaaressa ei ollut kuin 70 oppilasta ja kaksi luokkaa ja kaksi opettajaa. Mäkelän Pekka kolmos-nelosilla ja Taimi Härmä ykkös-kakkosilla. Pekan tunnilla oltiin kiltisti.”
”Sieltä on saanut ihanat lähöt. Toivoisin kyllä monille lapsille semmoista mitä meillä oli, se oli kyllä onnellista aikaa, että tuommosessa miljöössä on saanut olla ja mennä.” '
