Ajankohtaista

< Takaisin

Oulun osallistuvan budjetoinnin voittaneita ehdotuksia toteutetaan parhaillaan

Oulun kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestyksen voittaneiden ehdotusten toteutukset ovat käynnissä.

Oululaiset äänestivät elo-syyskuun vaihteessa kahdeksan erilaista ideaa toteutukseen oululaisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Kaupunki toteuttaa kaikki eniten ääniä saaneet ideat, jotka mahtuvat osallistuvan budjetoinnin 50 000 euron budjettiin.

Toteutettavat ehdotukset ja eteneminen

  • Nuotiopaikka Hiukkavaaran alueelle
    Nuotiopaikka on tulossa. Se tulee sijaitsemaan Hiukkavaarassa Aallikkokankaalta lähtevän kuntoreitin lähistöllä. Kyseisellä paikalla on aiemminkin ollut nuotiopaikka, joka on palanut. Kuva tarkemmasta sijainnista löytyy Osallistu Oulu -sivustolta ehdotuksen toteutuksen sivulta.
  • Lainattavia pelejä ja ulkopelivälineitä kirjastoille
    Pelien ja ulkopelivälineiden hankintaa suunnitellaan.
  • Kaijon kamut –vertaiskahvila erityistä tukea tarvitseville nuorille.
    Suunnittelu on käynnissä. Kahvilatoiminnan on tarkoitus alkaa 1.11.
  • Nuotiopaikka Metsokankaalle
    Nuotiopaikka on tulossa. Nuotiopaikka sijoittuu Oulun ja Kempeleen rajalle Iinatti-Linnakangas -kuntoreitin varteen Savikorven pellolle. Kuva tarkemmasta sijainnista löytyy Osallistu Oulu -sivustolta ehdotuksen toteutuksen sivulta. ​​​​​​​
  • Puistonpenkkejä yleisille alueille
    Penkit ovat valmiina ja niiden tulevia paikkoja kartoitetaan. Ensimmäiset penkit on asennettu Metsokankaalle.
  • Hiirosen jalkapallokentälle uusia maaleja
    Toteutus on valmis. Uudet maalit on viety Hiirosen jalkapallokentälle.
  • Roskat maasta roskapönttöihin – roskapönttöjen maalaaminen
    Oulun Taiteilijaseura valitsi Roskapönttöjen maalaukseen 23 taiteilijaa. Roskapönttöjä sijoitetaan jokaiselle kaupungin 23 suuralueelle. Maalaukset aloitetaan piakkoin. Nimilista roskapönttöjä maalaavista taiteilijoista löytyy Osallistu Oulu -sivustolta ehdotuksen toteutuksen sivulta.
  • Skeittaukseen ja scoottaukseen ramppeja, hyppyreitä, boxeja ja kurbeja Kaakkurin liikuntamaahan 
    ​​​​​​​Skeittaukseen ja scoottaukseen on tilattu kaksi elementtiä. Kun elementit tulevat, ne ovat talven ajan käytössä Ouluhallilla nuorten Action-toiminnassa. Elementit asennetaan Kaakkurin liikuntamaahan keväällä, kun kelit sen sallivat. Ehdotuksen toteutus ei mahtunut osallistuvan budjetoinnin 50 000 euroon kokonaisuudessaan: budjetti riitti yhden elementin hankintaan. Kaupungin liikuntapalvelut hankki toisen elementin.

Seuraa ehdotusten toteutumista

Toteutusten etenemistä voi seurata Osallistu Oulu -sivustolla. Kaikki äänestyksen voittaneet ehdotukset toteutetaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Kaikki osallistuvaan budjetointiin tulleet ideat on käsitelty kaupungin eri toimialoilla ja ideoiden toteuttamista tarkastellaan jatkossa myös osana muuta toimintaa.

Oulun kaupunki tukee osallistuvalla budjetoinnilla asukkaiden ehdottamien kaupungin kehittämisideoiden toteuttamista. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua.

Jakolinkki

Suosituimmat

Uimahallit, vesivoimistelut

Latujen ja kenttien kunnossapidon seuranta

Kuntosalien yleisövuorot

Vuoronvarauksen sähköinen asiointi

Liikuntapaikkojen varaustilanne

Ryhmiin ilmoittautuminen

Lasten liikuntaryhmät

Koululiikunta

Siirry liikuntapalveluiden facebook-sivuilleLiikuntapalvelut Facebookissa

Siirry liikuntapalveluiden Instagram-sivulleLiikuntapalvelut Instagramissa

Katso päivän ulkoilusää!