AJANKOHTAISTA

Ajankohtaista

< Takaisin

Taidekasvatuksen kunniakirja Myötätuulta kuvataiteesta Valoa Oulu! -valofestivaalille

Kuvataideopettajat ry on päättänyt myöntää vuoden 2014 Myötätuulta kuvataiteesta kunniakirjan Valoa Oulu! -valofestivaalille. Tapahtuma oli kaikille kaupunkilaisille suunnattu ilmainen ja avoin festivaali, joka järjestettiin toista kertaa ja se sai yhdeksän päivän aikana liikkeelle 25 000 kaupunkilaista. Marraskuun pimeinä iltoina oli mahdollista ihastella satoja syntyneitä valoteoksia Ainolan puistoissa, Paratiisisaarella.

Valoa Oulu! –valofestivaalin koordinoi Oulun kaupungin Sivistys- ja kulttuuripalveluiden Tapahtumat, kumppanuudet ja kaupunkikulttuuri –tiimi. Festivaali saattoi yhteisen toiminnan äärelle useita alueen kouluja, eri yhteisöjä sekä taiteilijoita. Tapahtuman tuottajana toimi Marika Lamberg.Festivaali on saanut kahtena vuonna tapahtumarahoituksen Oulun kaupungilta.

Valoa Oulu! -valofestivaali saattoi yhteen suuren joukon oululaisia sillä valoteoksien tekemiseen osallistui satoja eri-ikäisiä oppilaita sekä yhteisöjen jäseniä.Syksyllä ennen marraskuista festivaalia koulujen opettajat ja yhteisöjen ohjaajat kouluttautuivat valoteosten tekemiseen, jonka jälkeen teoksia tehtiin useiden viikkojen ajan ympäri Oulun kouluja ja vapaa-ajan harrasteryhmissä. Oppilaiden ikähaitari on ollut laaja, valoteoksia ja lyhtyjä tekivät niin alakoululaiset kuin lukiolaisetkin. Teoksia tehtiin enimmäkseen kuvataiteen tuntien aikana kuvataideopettajien ohjauksessa.

Valoa Oulu! -valofestivaali oli upea taidekasvatusteko tehdessään näkyväksi taiteen mahdollisuuksia lisätä ympäristön viihtyvyyttä ja samalla ihmisten hyvinvointia. Sekä oppilaat että kaupunkilaiset saattoivat valoteosten myötä kiinnittää huomiota rakennetun ympäristön tilaan.  Lisäksi teoksia tehneille oppilaille avautui konkreettinen mahdollisuus vaikuttaa ympäristöarvoihin ja auttoi huomaamaan, että valinnoilla ja teoilla on merkitystä. Festivaali oli myös hieno osoitus siitä, että yhdessä tehden saadaan isoja aikaiseksi. Valoteokset sytyttivät marraskuisen nukkuvan alueen eloon sekä toivat valoa, iloa ja lämpöä ihmisten arkeen.

Kuvataideopettajat ry:n vuosittain myöntämä Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirja annetaan saajalleen ansiokkaasta taidekasvatusteosta tai taidekasvatustoiminnasta. Kunniakirjan arvoinen, ansiokas teko tai toiminta lisää kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin perusteiden tuntemusta ja kiinnittää erityishuomiota taidekasvatuksen laaja-alaisuuteen, ajankohtaisuuteen ja liittymiseen muuhun yhteiskuntaan ja kulttuuriseen toimintaan.

Tänä vuonna Valoa Oulu -valofestivaalissa teemana on kierrätys ja yhteisöllinen valotaideteos Robotus rakentuu koulujen yhteistyönä Elban saarelle Kiikelin.

 

Lisätietoja:

Mervi Niemitalo
kuvataiteen lehtori
Ylikylän yhtenäiskoulu, Kempele
0503169460
mervi.niemitalo@kempele.fi

Jakolinkki