Tapahtumat Tapahtumat

< Takaisin

Emme unohda – Oulu vuonna 1918

Aika: 3.2. - 8.4.2018
Paikka: Pohjois-Pohjanmaan museo, Pohjois-Pohjanmaan museo, Ainolanpuisto 1


Pienoisnäyttely museon infotilassa

Itsenäisyytensä alkutaipaleella maamme ajautui katkeriin taisteluihin. Sisällissodassa vastakkain olivat nuoren Suomen omat kansalaiset: punaiset ja valkoiset. Taistelut olivat lyhyet mutta sitäkin repivämmät ja kansakunnan eheytyminen on kestänyt vuosikymmeniä.

Oulussa taisteluja käytiin helmikuussa vuonna 1918. Valkoisen puolen johtotehtäviin osallistui Saksassa koulutettuja jääkäreitä. Punakaartin viimeinen tukikohta oli työväentalo, jonka salkoon viimein nostettiin valkoinen lippu antautumisen merkiksi. Myös kaupungissa vaikuttanut venäläinen varuskunta ilmoitti antautuvansa. Oulun taistelut olivat ohi muutamassa päivässä. Yli 800 punaisten joukoissa taistellutta vietiin Raatinsaaren vankileirille. Taistelu vaati uhrinsa rintamalinjan molemmin puolin.

Sisällissota nostattaa tunteita suomalaisissa vielä sadan vuoden jälkeen. Mikä oli tapahtumien kulku Oulussa? Miten kahtiajakautunut kansa eheytyi?

Näyttelyn verkkosivu

Kopioi tapahtuman jakolinkki