Urheiluseurojen toiminta-avustus

Avustus on tarkoitettu oululaisille ennen 31.12.2022 rekisteröintihakemuksensa jättäneille yhdistyksille.

Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 31.8.2023 mennessä ja yhdistyksessä tulee olla vähintään 25 jäsentä. Avustus myönnetään edellisen vuoden toiminnan perusteella. Seuran pääasiallisen toiminnan tulee tapahtua Oulussa.

Toiminta-avustuksen hakuaika päättyy 6.5.2024 klo 15.00.

Vuoden 2024 haku on päättynyt.

Lisätietoja Olli Heinonen, 040 5351268, olli.heinonen@ouka.fi

Toiminta-avustusta haetaan ensisi­jaisesti eAsioinnin kautta.

Palveluun kirjaudutaan pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.

Yhdistyksen puolesta asioitaessa tulee kirjautuneella olla tähän myönnetyt Suomi.fi-valtuudet. Myönnettynä pitää olla ”Avustushakemuksen tekeminen”- valtuusasia. Yleiset nimenkirjoitusoikeustyyppiset valtuudet riittävät myös. Hae valtuuksia Suomi.fi:sta.

Lisätietoja eAsioinnista liikuntapalveluiden osalta antaa Olli Heinonen, 040 5351268, olli.heinonen(at)ouka.fi. Toiminta-avustusta voi toissijaisesti hakea myös hakulomakkeella, jonka saa tarvittaessa Olli Heinoselta. Urheiluseurojen toiminta-avustuksen asianumero on OUKA/256/2024.

HUOM! Tilinpäätöksen, tilin- tai toiminnantarkastuskertomuksen sekä toimintakertomuksen jäljennökset tulee olla oikeaksi todistettuja.

Harjoituspäiväkirjoja ei lähetetä toiminta-avustushakemuksen mukana, vaan ne säilytetään seurassa vuoden 2025 loppuun saakka tarkastuksia varten. Suoritemäärälomake täytetään harjoituspäiväkirjojen perusteella ja se palautetaan hakulomakkeen mukana.