Lentäjäntien, Pilotinkadun, Lentäjänkujan ja Lentokadun katu- ja ympäristösuunnitelmat, vaiheet 1 ja 2

Kaupunginosat Oulunsalo
Suunnitelma asetetaan julkisesti nähtäville 5.–19.12.2025

Yhdyskuntalautakunta asettaa 2. vaiheen suunnitelman julkisesti nähtäville 5.–19.12.2025. Muistutukset suunnitelmasta on toimitettava yhdyskuntalautakunnalle kirjallisesti. Lähetä muistutukset Oulun kaupungin kirjaamoon kirjeitse tai sähköpostilla 19.12.2025 klo 15.30 mennessä.

Kuva, Lentäjäntie.

Kadut ja liikenne -yksikkö on käynnistänyt Oulunsalon kirkonseudun asemakaavaan (kaavatunnus 564-Ak 2008/4 ja kaavatunnus 564–2530) perustuvan Lentäjäntien ja Lentäjäntiehen liittyvien katujen Lentäjänkujan, Pilotinkadun ja Lentokadun katu- ja ympäristösuunnitelmat. Rakentaminen parantaa alueen teollisuustonttien tarjontaa ja mahdollistaa Lentäjäntien tonttien luovutuksen.

Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa, joista 1. vaihe on valmistunut.

1. vaihe

Lentäjäntie on noin 200 m pituinen kaksisuuntainen ja -kaistainen asfalttipäällysteinen kokoojakatu, joka alkaa Lentokentäntien kiertoliittymästä. Kadulla on välikaistalla eroteltu yhdistetty pyöräilyn ja jalkakulun väylä ajoradan pohjoispuolella. Rakennetun katuosuuden kaakkoispäässä ajoväylä jatkuu sorapäällysteisenä ja kaksisuuntaisena sekä yksikaistaisena 3,5 m leveänä yksityistienä (Mökkiperäntie), jolla jalankulku ja pyöräily tapahtuvat ajoradalla.

Suunnitelmassa Mökkiperäntie korvataan jatkamalla Lentäjäntietä Lentokadun liittymän länsipuolelta Mökkiperäntie 39 asti. Katualueen loppupäähän rakennetaan asemakaavan mukainen uusi kääntöpaikka.

Päällys- ja viherrakenteiden lisäksi toteutetaan kunnallistekniikka, katuvalaistus ja kadun kuivatus.

2. vaihe 

Kadut, puistot ja liikenne -yksikkö lähettää hyväksymiskäsittelyyn Lentäjäntien toisen vaiheen katu- ja ympäristösuunnitelmat.

Toisen vaiheen suunnitelma sisältää Pilotinkadun sekä sen erillisen kävelyn ja pyöräilyn väylän rakentamisen Tietotieltä Lentäjäntielle, Lentokadun liittymäsiirron Lentäjäntieltä Lentäjänkujalle ja Lentokadun kääntöpaikan rakentamisen sekä Pilotinkujan ja Lentäjänkujan uudet kadut, joihin rakennetaan erilliset jalankulun ja pyöräilyn väylät.

Rakentaminen sisältää ajoratojen ja yhdistetyn pyöräilyn ja jalankulun väylien päällysrakenteiden sekä katuviherrakenteiden, katuvalaistuksen ja katualueen kuivatuksen rakentamisen. Samassa yhteydessä saneerataan ja rakennetaan vesihuolto-, kaukolämpö-, sähkö- ja tietoliikenneverkkoja. Suunnittelualueeseen kuuluu lisäksi hulevesien purkureitti sekä sen huoltotie.

Rakennushanke on tarkoitus toteuttaa lähivuosina määrärahojen puitteissa.
 

Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.

 

Eteneminen

Käynnistysvaihe

Valmis

Ehdotusvaihe, 1. VAIHE

Valmis

Hyväksymisvaihe, 1. VAIHE

Valmis

Ehdotusvaihe, 2. VAIHE

Meneillään

Hyväksymisvaihe, 2. VAIHE

Tulossa

Rakentamisvaihe, VAIHEET 1 ja 2

Tulossa

Yhteystiedot

Kohteen sijainti