Asemakaavat

Asemakaava on oikeusvaikutteinen ja yksityiskohtaisin alueiden käytön suunnitelma. Se luo edellytykset rakennusten, katujen ja yleisten alueiden rakentamiselle. Siinä esitetään mm. rakentamisen määrä, muoto ja sijoittuminen, muiden toimintojen sijainti ja mitoitus, tontin hulevesien käyttö, suojelukohteet sekä kaupunkikuvallisia seikkoja.

Asemakaavaprosessi

Aloitusvaihe

Päätös vireilletulosta, osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), perusselvitysten käynnistäminen, tarvittaessa tiedotus- ja keskustelutilaisuus, mahdollisuus jättää mielipide OAS:n riittävyydestä.

Valmisteluvaihe

Kaavaluonnos ja/tai viitesuunnitelmat, vaikutusten arviointi, tarvittaessa tiedotus- ja keskustelutilaisuus, mahdollisuus jättää mielipide, lausunnot.

Ehdotusvaihe

Kaavaehdotus, vastineet palautteeseen, tarvittaessa tiedotus- ja keskustelutilaisuus, mahdollisuus jättää muistutus, lausunnot.

Hyväksymisvaihe

Vastineet palautteeseen, kaavakartta ja selostus hyväksymiskäsittelyyn. Asemakaavat hyväksyy yhdyskuntalautakunta tai kaupunginvaltuusto. Lautakunnan ja kaupunginvaltuuston päätöksistä on mahdollista valittaa.

Voimaantulo

Kaavan tultua lainvoimaiseksi kuulutetaan kaavan voimaantulosta.