Katu- ja liikennesuunnittelu

 

Ajankohtaiset suunnitelmat löydät sivustolta suunnitelmat ja hankkeet sekä Karttatieltä kartta.ouka.fi
 
Suunnitelmia voi tilata PDF-tiedostona osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi
Tilauksessa on mainittava tilaajan nimien lisäksi suunnittelukohteen katuosoite sekä kadun tai katujen tai puiston nimi, jota koskeva suunnitelma tilataan.

Ajankohtaista

< Takaisin

Maikkulan baanan rakentaminen alkaa

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut käynnistää Maikkulan baanan rakennustyön. Urakassa rakennetaan Oulun kolmas Baana-tasoinen pyöräilyn laatukäytävä Maikkulan suuntaan

välille Syrjäkatu-Poikkimaantie. Pyöräily ja jalankulku erotetaan toisistaan ja pyöräväylän osuus päällystetään punaisella asfaltilla kulkumuotoerottelun korostamiseksi. Samalla väylää levennetään ja valaistusta parannetaan.

Saman hankkeen yhteydessä rakennetaan Oulunsuuntien uusi alikulkukäytävä. Rakentaminen alkaa puuston poistolla maaliskuussa viikolla 13. Varsinaiset katurakennustyöt käynnistyvät huhtikuussa ja työt valmistuvat syyskuussa 2020. Rakennustyö aiheuttaa liikennehaittaa työmaa-alueen läheisyydessä kävely-, pyörä- ja autoliikenteelle. Urakka-alueella on käytössä rakennustyön aikaiset liikennejärjestelyt koko urakka-ajan. Kohteen pääurakoitsijana toimii Mestek Oy.

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin viralliset ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset

Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

  • Käyntiosoite work Solistinkatu 2, Oulu
  • Postiosoite postal PL 32, 90015 Oulun kaupunki
    90140 Oulu
  • Puhelin Vaihde work 08 558 410
    Kaupungin puhelinpalvelunro
    work 08 558 558 00
  • Aukioloajat arkisin 8-16
  • Anna palautetta

    Palaute katuvaloista

    Palaute kaduista
Tiedot esitetään hCard-muodossa.