Siirry suoraan sisältöön

Kirjaston uutisia Kirjaston uutisia

< Takaisin

Alueellinen eKirjasto aloitti 1.1.2018

Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot ovat sopineet yhteisestä, alueellisesta eKirjastosta. Tavoitteena on tuottaa samat e-aineistopalvelut kunnasta riippumatta. Ensimmäinen vaihe toteutettiin syksyllä 2017, ja sen seurauksena kaikkien Pohjois-Pohjanmaan kuntien e-aineistopalvelut laajenivat.

Sisällöt ovat lisääntyneet monissa palveluissa, muun muassa kotimaisia sanoma- ja aikakauslehtiä tarjoavissa ePress- ja eMagz-lehtipalveluissa on asiakkaiden käytössä koko aineistovalikoima, samoin kuin laulu- ja soitinopetuskursseja tarjoavassa Rockwayssa.

OUTI-, Kiri- ja Tiekkö-kirjastoilla sekä joillakin yksittäisillä kirjastoilla on omat e-kirjakokoelmansa vuonna 2018. E-aineistoissa on myös muita kirjastokohtaisia eroja.

Kysy omasta kirjastostasi sen tarjoamat palvelut.

Alueellisen eKirjaston toinen vaihe toteutetaan tänä vuonna, ja sitä varten on haettu hankerahoitusta.

 

Pohjois-Pohjanmaan kirjastot tarjoavat asiakkailleen e-kirjojen lisäksi seuraavia e-aineistopalveluita:

eMagz

140 suomalaista aikakauslehteä. Käytettävissä kirjaston asiakaskoneilla ja omalla laitteella kirjastojen langattomissa asiakasverkoissa.

ePress

Yli 200 suomalaista sanomalehteä. Käytettävissä kirjaston asiakaskoneilla ja omalla laitteella kirjastojen langattomissa asiakasverkoissa.

Flipster

50 englanninkielistä aikakauslehteä. Käytettävissä kirjaston asiakaskoneilla ja kirjaston ulkopuolella kirjautumalla kirjastokortin numerolla sekä Flipster-mobiilisovelluksella.

PressReader

Sanoma- ja aikakauslehtiä ympäri maailman 60 eri kielellä. Käytettävissä kirjaston asiakaskoneilla ja PressReader-mobiilisovelluksella kirjastojen langattomissa asiakasverkoissa. Kirjaston langattoman verkon ulkopuolella palvelua voi käyttää myös kaksi vuorokautta verkosta poistumisen jälkeen.

Redfox

Sanakirja 41 kielellä. Kielenopetusmateriaalia ja kielioppiaineistoja kahdeksalla kielellä. Käytettävissä kirjaston asiakaskoneilla ja kirjaston ulkopuolella kirjastosta riippuen kirjautumalla kirjastokortin numerolla tai kirjastosta saatavilla tunnuksilla. Kirjaston Redfox

Rockway

Soitonopetuksen verkkopalvelu, yli 70 kurssia. Kirjautuminen kirjastokortilla.

Naxos

Klassisen musiikin kuuntelupalvelu, yli 100 000 levyä musiikkia. Käytettävissä kirjaston asiakaskoneilla ja kirjaston ulkopuolella kirjautumalla palveluun kirjastokortin numerolla.

Naxos Jazz

Jazzmusiikin kuuntelupalvelu, yli 10 000 levyä musiikkia. Käytettävissä kirjaston asiakaskoneilla ja kirjaston ulkopuolella kirjautumalla palveluun kirjastokortin numerolla.

 

OUTI-kirjastojen e-palvelut löydät osoitteesta www.outikirjastot.fi/e-aineisto

 


Facebook Instagram Twitter YouTube