OUTI-verkkokirjasto

e-aineistot

Varaamo

Kirjaston uutisia

< Takaisin

Pihapelejä lainaan pääkirjastosta

Nyt voit lainata pääkirjaston kolmannen kerroksen musiikkiosastolta pihapelin ja pelata vaikka pöytätennistä Mannerheimin puistossa! Lainattavana kolmen pöytätennissetin lisäksi on viisi Mölkky-peliä sekä viisi petankki-settiä. Pelien laina-aika on kaksi viikkoa, niitä ei voi varata eikä uusia. Pelit tulee myös palauttaa musiikkiosastolle. Palautuksen myöhästyessä maksua peritään 0,40 €/päivä.

Oulun kaupungin Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut lahjoitti pihapelit kirjastolle Mannerheimin puiston avajaisten jälkeen syksyllä 2019 ja nyt ne ovat kaikkien kuntalaisten käytettävissä kirjaston lainausjärjestelmän kautta. Pelit ja niiden lainatilanne löytyvät OUTI-verkkokirjastosta hakusanoilla "mölkky", "petankki" ja "pöytätennis".

Oulun lähikirjastoista voi lainata myös muita liikuntavälineitä, esimerkiksi kävelysauvoja ja kahvakuulia, sekä liikuntaväline- ja temppukasseja. Lisätietoa liikuntavälineistä kirjaston verkkosivuilla.

Pääkirjasto on suljettu 29.6.–5.7., jolloin uusien pihapelien lainaaminen tai palauttaminen ei ole mahdollista. Lähikirjastot ovat avoinna kesäaukioloaikojensa mukaan.

Jakolinkki

Facebook Instagram Oulun kaupunginkirjasto Instagram Vinkkaamo Instagram Kirjastogram Twitter YouTube