Havainnekuva kaavarunkoalueesta kaakosta

Kaavarunko

Kemintien kaavarunko (pdf) on laadittu Alppilanbulevardin maankäytön yleissuunnitelmaksi. Kaavarunkoalue kattaa nykyisen Kemintien ympäristön Alppilassa, Koskelassa ja Välivainiolla. Kaavarungossa nykyisen Kemintien ympäristöön on osoitettu uutta rakentamista noin 8000 asukkaalle yhteensä noin 500 000 kerrosneliötä. Kaavarungossa on osoitettu yleispiirteisesti ja suuntaa antavasti alueen tuleva mm. korttelirakenne, katuverkko, aukiot ja viheralueet. Kaavarunkoa tukevat yleissuunnitelmat ja laatukäsikirja.

Kaavarungon perusratkaisuja ovat mm.

  • polveileva vehreä bulevardi, jolla pääkadun kaupunkikuva muodostuu vaihtelevaksi
  • bulevardille tulee kolme aukiota, jotka ovat kaupallisia painopisteitä joukkoliikennepysäkkeineen
  • bulevardin rakennusten kivijalkaan tulee kaupallisia palveluita, toimistoja, yhteistiloja jne.
  • tehokkain rakentaminen sijoittuu bulevardin varteen ja mittakaava pienenee kohti vanhoja pientaloalueita
  • ajoneuvopysäköinti perustuu alueellisiin pysäköintilaitoksiin, joiden katutasossa voi olla liike- ja toimitilaa, esim. korjaamo-, liikenne- ja liikuntapalveluita

Yhdyskuntalautakunta hyväksyi kaavarungon ohjeellisena jatkosuunnittelussa noudatettavaksi pöytäkirjan 5.6.2018 § 278 mukaisesti.

Yhteystiedot:
Kaavoitusarkkitehti
Ville Honkonen
p. 040 595 6428
etunimi.sukunimi@ouka.fi