Ajankohtaista

< Takaisin

Ranta-Kastellin ja Peltolan alueella on havaittu rottia

Ympäristötoimeen on otettu yhteyttä Ranta-Kastellin ja Peltolan alueella havaituista rotista. Rottia esiintyy jatkuvasti jonkin verran eri puolilla kaupunkia, mutta rottien määrän pitäisi pysyä kurissa, kun kiinteistöjen jätehuolto pidetään kunnossa ja muutenkin toimitaan siten, että rotille ei löydy ravintoa.

Jyrsijähaittojen ennaltaehkäisyssä on tärkeää huolehtia siisteydestä, hävittää jyrsijöiden ravinnonlähteet ja estää jyrsijöiden pääsy rakennuksiin.

Oulun Infra -liikelaitos huolehtii tarvittaessa torjunnasta kaupungin puistoalueilla ja muilla yleisillä alueilla. Liikelaitos vastaa yleisillä alueilla olevien lintujenruokintapaikkojen kunnossa- ja puhtaanapidosta. Mikäli niiden käytössä havaitaan puutteita (esim. maahan ruokkiminen), liikelaitos voi poistaa ruokintapaikan kokonaan käytöstä.

Ennaltaehkäisy on tärkeintä

Jyrsijähaittojen ennaltaehkäisyssä on tärkeää huolehtia siisteydestä, hävittää jyrsijöiden ravinnonlähteet ja estää jyrsijöiden pääsy rakennuksiin. Huomioi ainakin seuraavat asiat:

  • Tilkitse kaikki raot, joista jyrsijät voivat päästä sisälle. Voit käyttää myös riittävän tiheää verkkoa sisäänpääsyn estoon. Hiiri pääsee rakennukseen jo sormen mentävästä reiästä!
  • Hiiret ovat taitavia kiipeilijöitä. Huolehdi, etteivät ne pääse rakennuksen yläosiin esimerkiksi sähkölankoja pitkin.
  • Pidä rakennusten ympäristö siistinä. Jyrsijät piiloutuvat lehti- ja lautakasoihin.
  • Laita jätteet kannellisiin jäteastioihin.
  • Varastoi elintarvikkeet ja lemmikkien ruuat niin, etteivät jyrsijät pääse niihin käsiksi.
  • Lintujen ruokintapaikoilla maahan varisseet siemenet houkuttelevat jyrsijöitä. Pidä ruokintapaikat siistinä ja suosi sellaisia ruokintalaitteita, joihin jyrsijät eivät pääse.
  • Ellei ennaltaehkäisy auta, voit turvautua jyrsijäloukkuihin. Sijoita loukku siten, ettei se vahingoita muita eläimiä ja tarkista loukku päivittäin. Viimeisenä keinoja jyrsijöiden torjunnassa voi käyttää jyrsijöille tarkoitettua myrkkyä.

Myrkytystä tarvittaessa

Ympäristötoimi ei jaa rotanmyrkkyjä eikä tee torjuntaa. Asukkaiden/talo­yhtiöiden on itse otettava yhteyttä ulkopuolisiin tuholaistorjuntaa suorittaviin yrityksiin.

  • Kuluttajakäyttöön ei ole hyväksytty jyrsijämyrkkyjä rottien tai myyrien torjuntaan. Rotat ja myyrät tulee hävittää loukuttamalla. Mikäli tämä ei onnistu, ota yhteyttä tuholaistorjuntayritykseen.
  • Kuluttajille on saatavilla vain hiirien torjuntaan tarkoitettuja myrkkyjä.
  • Myrkyt on pakattu valmiiksi syöttirasioihin, ja niitä saa käyttää vain sisätiloissa.
  • Lue käyttöohjeet huolellisesti ja noudata niitä.
  • Sijoita syöttilaatikot siten, etteivät lapset ja kotieläimet pääse kosketuksiin niiden kanssa.
  • Kerää syötit pois myrkytysjakson päätyttyä ja hävitä ne vaarallisena jätteenä. Kotitalouksien vaarallisen jätteen voi viedä Ruskon jätekeskukseen tai Kiertokaaren jätepisteisiin maksutta, kun jätemäärä on alle 1 kg.
  • Myrkkyjä ei saa käyttää jatkuvasti. Mikäli hiirien hävittäminen ei onnistu, ota yhteys tuholaistorjuntayritykseen.
  • Etsi ja kerää kuolleet jyrsijät ja niiden kuljettamat syötit torjunnan aikana. Laita kuolleet jyrsijät kannelliseen jäteastiaan, jotta muut eläimet eivät pääse niihin käsiksi.
  • Käytä suojahanskoja, kun käsittelet kuolleita jyrsijöitä, myrkkysyöttejä ja syöttilaatikoita.

Lisätietoja ja -neuvoja Tukesin sivuilta

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Viralliset ilmoitukset ja kuulutukset voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset.