Järjestyslaki (27.6.2003/612)
Koirakuri (14 §)
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1. pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2. pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)
3. pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.
Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Lakiin perustuen, mutta myös vastuuntunnosta koiranomistajien tulee kerätä koiriensa jätökset pois taajaan asutuilla alueilla ja yleisillä ulkoilualueilla, kuten puistoissa. Monelta ristiriidalta vältytään, kun koiranomistajat totuttelevat keräämään koiransa jätökset roska-astioihin.
Metsästyslaki (615/1993)
Metsästyslaissa säädetään muun muassa koiran kiinnipitovelvollisuudesta ja koirakokeista. Näistä asioista kerrotaan lain 8. luvussa (51–55 §). Kaikkia koiranomistajia koskevat yleiset lainkohdat ovat: ”Maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.” (Metsästyslaki 51 §) ja ”Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella.” (Metsästyslaki 53 §)
Terveydensuojelulaki (763/1994)
Kunnilla on velvollisuus osoittaa lemmikkieläinten hautaamiseen sopiva paikka. Asiasta säädetään terveydensuojelulain 24 pykälässä: ”Kunnan on osoitettava kuolleiden eläinten hautaamiseen ja hävittämiseen sellainen paikka tai tapa, ettei siitä aiheudu terveyshaittaa. Hautaamisessa ja hävittämisessä on eläintautien vastustamiseksi noudatettava, mitä eläintautilaissa (55/80) säädetään.”
Eläinsuojelulaki (247/1996)
Eläinsuojelulain tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lain tarkoituksena on myös edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. Eläinsuojelulaki määrää eläinten pitopaikkaa, hoitoa ja kohtelua koskevista asioista. Lisäksi eläinsuojelulaissa säädetään eläimille suoritettavista toimenpiteistä, kuten leikkauksista ja eläimen lopettamisesta. Laki ottaa kantaa myös talteen otettujen eläinten kohteluun. Kyseisessä laissa säädetään myös niistä 18 seuraamuksista, joita koituu eläinsuojelurikkomuksista.
Eläinten hoito (5 §)
Hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Eläimen on saatava riittävästi sille sopivaa ravintoa, juotavaa ja muuta sen tarvitsemaa hoitoa. Eläimen sairastuessa sen on saatava asianmukaista hoitoa. Eläimen hyvinvointi ja olosuhteet on tarkistettava riittävän usein.
Eläinten kohtelu (6 §)
Eläimen liiallinen rasittaminen ja kohtuuttoman ankara kurissa pitäminen ja kouluttaminen sekä liian kovakourainen käsittely on kielletty. Eläimen sitominen tarpeetonta kärsimystä tuottavalla tavalla on kielletty. Eläimen on annettava levätä kunnolla ja lisäksi sen on saatava liikkua.
Eläimille suoritettavat toimenpiteet (7 §)
Maa- ja metsätalousministeriö voi kieltää sellaisten eläinten käyttämisen kilpailuissa tai pitämisen näytteillä, joille on suoritettu leikkaus tai toimenpide, jonka suorittaminen on tämän lain nojalla kielletty. Näin ollen esimerkiksi typistettykorvaisten ja/tai -häntäisten koirien näytteilleasettaminen on kielletty. Kielto koskee kaikkia 1.1.2001 jälkeen syntyneitä koiria, joita ei voida eläinsuojelulain nojalla nähdä virallisissa eikä epävirallisissa kilpailuissa, kokeissa tai näyttelyissä. 19
Eläinten suorituskykyyn vaikuttaminen (9 §)
Eläimen suorituskyvyn keinotekoinen kohottaminen, alentaminen tai ylläpitäminen lääkkeillä taikka muilla vastaavilla aineilla tai valmisteilla on kielletty. Kennelliiton laatima antidopingsääntö astui voimaan vuoden 2007 alusta. Antidopingtyön perustana on eläinsuojelulaki eli se, että vain terveet koirat osallistuvat kokeisiin ja näyttelyihin. Lisätietoja antidopingvalvonnasta saa Kennelliiton internetsivuilta osoitteesta: www.kennelliitto.fi/FI/antidoping/.
Asetus eläinten kuljettamisesta (96/491) koskee osaltaan eläinten suojelua. Asetuksessa on tarkoin säännelty eläinten kuljetukseen liittyvät normit. Asetus koskee myös koiria.