Elokuvakoulu (Valveen elokuvakoulu)

Elokuvan harrastusryhmät

Animaation taikaa 7–12-vuotiaille

Elokuvakoulun animaatioklubeissa valmistetaan animaatioita muovailuvahasta, kartongista, legoista tai ihan mistä vaan. Kaikki on mahdollista animaation keinoin! Animaatioiden tekemistä voi harrastaa kulttuuritalo Valveella Animaatioklubi Vilinässä. Torstaisin kokoontuvat 7–9-vuotiaat ja keskiviikkoisin 10–12-vuotiaat.

Elokuvan taikaa 10–18-vuotiaille

Seuraava elokuvan mestariteos voi olla juuri sinun tekemäsi! Elokuvakoulu järjestää näytelmäelokuvaan keskittyviä elokuvaklubeja 10–18-vuotiaille. Elokuvien tekemistä voi harrastaa kulttuuritalo Valveella keskiviikkoisin Pikselissä (10–12-vuotiaat), maanantaisin Kipinässä (13–15-vuotiaat) tai tiistaisin Kolinassa (15–18-vuotiaat). Mukaan toimintaan pääsee vaikka aiempaa kokemusta tekemisestä ei olisikaan. Elokuvakoulun harrastajien valmistamia elokuvia on esitetty maailmanlaajuisesti eri festivaaleilla. Harrastajat ovat myös itse päässeet vierailemaan festivaaleilla edustamassa omia elokuviaan.

Elokuvakoulu on nyt osa monitaiteista Oulun taidekoulua

2003 perustettu, useita palkintoja voittanut Valveen elokuvakoulu on nyt osa monitaiteista Oulun taidekoulua. Siirtymä on tehty harrastajille mahdollisimman helpoksi: kulttuuritalo Valveella kokoontuvien ryhmien nimet, kokoontumispaikat ja -ajat, opettajat ja työvälineet säilyvät ennallaan. Mahdollisista muutoksista lukuvuoden 2026–2027 osalta tiedotetaan keväällä 2026.