Etelätarhanpolun katu- ja ympäristösuunnitelmat
Kadut ja liikenne -yksikkö on laatinut Tuiran (52) kaupunginosassa sijaitsevan alueen katu- ja ympäristösuunnitelmat, jotka ovat valmistuneet nähtäville asettamista varten.
Alueelle on laadittu vuonna 2025 asemakaavan (564–2542) muutos, koskien Etelätarhanpolkua sekä Lassinpuistoa. Suunnittelualueella ovat voimassa 5.8.1969 (564–509), 30.9.1975 (561–727 ja 564–730) ja 7.5.2013 (564–2079) voimaan tulleet asemakaavat.
Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa Elokuvateatteri Starin tonttiin sekä asuinkerrostalojen korttelialueeseen ja etelässä Lassinpuiston puistoalueeseen, pysäköintialueeseen sekä asuinkerrostalojen korttelialueeseen. Itäosassa suunnittelualue rajautuu Laanilantiehen ja länsiosassa se liittyy Etelätarhanpolkuun. Alueen läpi kulkee pohjois-eteläsuuntaisesti Kalliopolku.
Nykytilanne
Kalliotien eteläpäädyssä on pihakatu, jonka yhteydessä on elokuvateatterin pysäköintiä sekä tonttiliittymät. Länsi-itä suunnassa kulkeva Etelätarhapolku katkeaa pihakadun kohdalla, jolloin pyöräilijät ja kävelijät joutuvat käyttämään pihakatua yhdessä ajoneuvoliikenteen kanssa.
Mitä alueelle on suunniteltu?
Lassinpuistoon rakennetaan jalankulun ja pyöräilyn asfaltoitu väylä, jonka tarkoituksen on luoda jatkuva liikenneyhteys Etelätarhanpolulla kulkeville kävelijöille ja pyöräilijöille. Etelätarhanpolun ja Kalliotien väliin tulee pyöräpysäköintipaikkoja sekä istutuksia väylän molemmin puolin. Nykyinen Etelätarhanpolku peruskorjataan välillä Kalliotie – Laanilantie. Laanilantien länsipuolen puiston viihtyisyyttä parannetaan poistamalla huonokuntoisia puita ja istuttamalla uusia. Puiston nykyistä lumen lähisiirtopaikkaa parannetaan maastonmuotoilulla ja kuivatusvarusteilla. Väylien kuivatusrakenteita uusitaan. Kuivatus toteutetaan pintakallistuksilla, salaojilla sekä hulevesikaivoilla. Rakennettavan väylän valaistus uusitaan LED-valaisimilla.
Kivetys uusitaan pihakadun alueelle kauttaaltaan sekä Etelätarhanpolun ja Laanilantien liittymässä. Pihakatuosuudella käytetään reunakiviä. Katuviheralueet toteutetaan pääosin nurmipintaisina. Jalankulku- ja pyöräilyväylän muutoksen vuoksi osa väylän vierellä olevista puista joudutaan poistamaan. Starin edustalla kasvava vaahtera ja perennaryhmä, sekä katualueella olevat tonttien aidat että istutukset poistetaan ja edustalle asennetaan pyörätelineet ja yksi roska-astia.
Pihakadun osuudelle, jalankulku- ja pyöräilyväylän molemmille puolille istutetaan uusia puita. Lassinpuistoon muotoillaan kaksi loivapiirteistä maakumparetta sekä istutetaan lehti- ja havupuita.
Aikataulu
Rakennussuunnitelmat valmistuvat syksyllä 2025 ja rakentamisen on määrä käynnistyä vuonna 2026.
Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.
Eteneminen
Käynnistysvaihe
Tiedote lähetetään tiedoksi osallisille, joita hanke koskee.
Hankkeeseen voi tutustua ja esittää siihen liittyviä mielipiteitä koko suunnittelun ajan ottamalla yhteyttä suunnittelijoihin.
Ehdotusvaihe
Yhdyskuntalautakunta 10.6.2025 § 286.
Suunnitelma on ollut julkisesti nähtävillä 24.6.–8.7.2025.
Hyväksymisvaihe
Kaupungininsinööri 29.7.2025 § 204.
Rakentamisvaihe
Rakennussuunnitelmat valmistuvat syksyllä 2025 ja rakentamisen on määrä käynnistyä vuonna 2026.