Navettakankaan tuulivoima-alueen osayleiskaava
Haukiputaan Navettakankaan alueelle on tullut vireille tuulivoimaosayleiskaava Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnan päätöksellä 18.10.2022 § 577. Jouttenkankaan Tuulivoima Oy suunnittelee tuulivoimahanketta Haukiputaan Navettakankaan alueelle. Laadittava tuulivoimaosayleiskaava sijoittuu Oulun kaupungin alueelle, noin 5 kilometriä Haukiputaan aluekeskuksesta koilliseen. Oulun kaupunkikeskustaan on etäisyyttä noin 22 kilometriä ja Iin kuntakeskukseen noin 7 kilometriä. Kaava-alueen pinta-ala on noin 2016 hehtaaria. Sähkönsiirto on suunniteltu toteutettavan rakentamalla uusi 110 kV-voimajohto Isokankaan sähköasemalle Iihin.
Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa enintään 14 kokonaiskorkeudeltaan 300 metriä olevan tuulivoimalan ja niihin liittyvien huoltoteiden, maakaapeleiden ja tarvittavien sähköasemien rakentaminen laatimalla alueidenkäyttölain (132/1999) 77 a §:n mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava, jota voidaan suoraan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. Hankkeen edellyttämä kaavoitus sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) toteutetaan erillismenettelynä, jolloin ympäristövaikutukset selvitetään YVA-lain mukaisessa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä kaavoituksen rinnalla.
Eteneminen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavan kanssa rinnan etenee ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA), josta ELY-keskus vastaa YVA-lain tarkoittamana yhteysviranomaisena. YVA-ohjelma on OAS:n kanssa yhtä aikaa nähtävillä. Voit tutustua siihen ympäristöhallinnon verkkosivuilla.
OAS oli julkisesti nähtävillä 14.11.-14.12.2023 välisen ajan seuraavissa paikoissa:
- Oulun kaupungin verkkosivulla ja Ympäristötalolla, Solistinkatu 2
- Iin kunta viralliset ilmoitukset/kuulutukset ja asiointipiste, Iisi-areena, Kisatie 2 B, Ii
Kaupunkilaisilla ja muilla osallisilla oli mahdollisuus esittää mielipide osayleiskaavan valmisteluaineistosta.
Osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta järjestettiin yhteinen tiedotus- ja keskustelutilaisuus keskiviikkona 23.11.2023 klo 18 alkaen. Tilaisuus pidettiin Haukiputaan lukion auditoriossa osoitteessa Länsituuli 1, Oulu (Haukipudas). Tilaisuuteen oli myös etäosallistumismahdollisuus.
Valmisteluvaihe
Yhdyskuntalautakunta on kokouksessaan 8.4.2025 § 187 päättänyt asettaa Navettakankaan tuulivoima-alueen osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineiston (kaavaluonnos) sekä päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville. Aineistot olivat nähtävillä tällä sivulla 22.4.-22.5.2025 välisen ajan.
Kaavan kanssa rinnan etenee ympäristövaikutusten arviointimenettely, josta ELY-keskus vastaa YVA-lain mukaisena yhteysviranomaisena. Ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA-selostus) oli valmisteluaineiston kanssa yhtä aikaa nähtävillä. Voit tutustua siihen ympäristöhallinnon sivulta.
Osayleiskaavaluonnoksesta sekä YVA-menettelyn arviointiselostuksesta järjestettiin yhteinen tiedotus- ja keskustelutilaisuus torstaina 22.4. klo 17.30-19.30 Haukiputaan lukiolla, osoitteessa Länsikuja 4. Tilaisuuteen oli myös etäosallistumismahdollisuus.
Ehdotusvaihe
Hyväksymisvaihe
Tullut voimaan
Energiahankkeet
Lisätietoja uusiutuvien energiamuotojen, kuten tuuli- ja aurinkovoiman edistämistä ja ohjauksesta, Oulun kaupungin Energiahankkeet-sivuilta.