Kadut ja yleiset alueet


Oulussa on reilu 950 kilometriä ajorataa, yli 790 kilometriä pyöräteitä ja kevyenliikenteen väyliä ja lisäksi kaava-alueen ulkopuolisia pyöräteitä ja väyliä on yli 760 kilometriä. Määrä lisääntyy vuosittain, kun uusia katuja rakennetaan. Rakennushankkeet ovat usein monien osapuolten yhteistyön tuloksia. Lisätietoa rakennushankkeista löytyy linkki katurakentamisen sivustolle.

Asemakaava-alueella olevien katujen, torien, katuaukioiden, puistojen, istutusten ja muiden näihin verrattavien yleisten alueiden kunnossapito- ja puhtaanapito on kunnan vastuulla. Kaupungilla ja yksityisten kiinteistöjen haltijoilla on omat velvollisuutensa katujen kunnossapidossa. Ne määräytyvät katujen kunnossa- ja puhtaanapitolaista. Lisätietoa katujen kunnossapitoasioista löydät linkki katujen kunnossapidon sivustolle.

Palautetta kaupungin ylläpitämistä yleisistä alueista voit antaa sähköisen palautejärjestelmän kautta linkki sähköiselle palautesivustolle.

Yleisten alueiden lupien verkkoasiointipalveluun löydät linkki sähköiseen asiointipalveluun

Ajankohtaista

< Takaisin

Sykkelien käyttöönotto maanantaina 26.8.2019

 

Ensimmäiset Sykkeli-kaupunkipyörät on jo jaeltu asemille. Tällä viikolla Ouluun saapuu loputkin 600:sta pyörästä ja ne jaellaan asemille viikonlopun aikana.

Kaupunkipyörille on avattu nettisivu osoitteeseen https://kaupunkipyorat.ouka.fi/ josta löytyy lisätietoa, muun muassa asemien sijainnit sekä linkki reaaliaikaiseen karttanäkymään.  Karttanäkymästä käyttäjä voi tarkistaa asemilla olevien vapaiden pyörien määrän. Reaaliaikaiset tiedot löytyvät Oulunliikenne.fi-palvelusta.

Kaupunkipyörien nettisivuilla on myös linkki Waltti-kauppaan, jossa rekisteröityminen ja käyttöoikeuden hankinta tapahtuu.

Asiakaspalvelu ja palaute, sähköposti oulu@rolan.fi, p. 030 660 6310

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin viralliset ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset

Yleisten alueiden käyttöluvat
verkkoasiointipalvelu - ohje

>> Siirry asiointipalveluun

Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

  • Käyntiosoite work Solistinkatu 2, Oulu
  • Postiosoite postal PL 32, 90015 Oulun kaupunki
    90140 Oulu
  • Puhelin Vaihde work 08 558 410
    Kaupungin puhelinpalvelunro
    work 08 558 558 00
  • Aukioloajat arkisin 8-16
  • Anna palautetta

    Palaute katuvaloista
Tiedot esitetään hCard-muodossa.