Pohjoinen rantareitti

Kaupunginosat Herukka, Kello, Koskela, Pateniemi, Rajakylä, Tuira

Taustaa

Yleissuunnittelu on aloitettu 1.10.2018.

Uuden Oulun yleiskaavassa on merkittynä meren rannan suuntainen tärkeä virkistysyhteys sijainniltaan ohjeellisena. Sen mukaan tarkemmassa suunnittelussa tulee edistää tarpeellisten reittien ja muiden virkistyspalveluiden toteutumista. Yleiskaavan liitteessä 11 on esitetty pääpyörätieverkko, jossa rantareitti on osoitettu rannan myötäisesti aina Oulun eteläpuolelta Lentokentäntieltä keskustan kautta Virpiniemeen saakka. Yleiskaava on strateginen, koko kaupunkia koskeva kaavataso, joka ohjaa asemakaavoitusta ja muuta kaupunkisuunnittelua, myös liikenteen ja väylien osalta.

Pohjoisen rantareitin yleissuunnitelma 2019

Pohjoinen rantareitti on noin 20 km pitkä kävelyn ja pyöräilyn reitti, jota on suunniteltu Oulun keskustan ja Virpiniemen välille. Tavoitteena on toteuttaa Oulun keskustan ja Virpiniemen välille selkeä, viihtyisä ja liikkumiseen kannustava jalankulun ja pyöräilyn väylä, joka palvelee niin vapaa-ajan liikkujia kuin työmatkalaisiakin. Osa reitistä pohjautuu olemassa olevaan pyörätieverkkoon ja osa reitistä on kokonaan uutta väylää. Pohjoisen rantareitin yleissuunnitelma on laadittu vuosina 2018-2019 ja yhdyskuntalautakunta on hyväksynyt sen 20.8.2019.

Yleissuunnitelma tarkentaa edelleen yleiskaavassa esitettyä reittiä. Se ei kuitenkaan ole maankäyttö- ja rakennuslain mukainen, juridisesti sitova suunnitelma, vaan sen tarkoitus on osoittaa kaupungin tahtotila yleiskaavaa konkreettisemmalla tavalla. Yleissuunnitelmassa on määritelty reitin tavoitetila, jota tarkennetaan jatkosuunnittelussa. Suunnitelmassa on myös tunnistettu useampia asemakaavojen muutostarpeita. 

Varsinaiset toteutussuunnitelmat tuodaan myöhemmin hyväksymiskäsittelyyn ja asetetaan nähtäville erikseen, samoin kuin toteutuksen mahdollistavat asemakaavatkin.

 

Suunnittelutilanne kesäkuussa 2025

Pohjoisen rantareitin jatkosuunnittelu sekä toteutus tapahtuu useammassa vaiheessa. Rantareitin rakentaminen alkaa aikaisintaan loppuvuodesta 2026. 

Toteutuksen mahdollistamiseksi käynnissä on kaksi asemakaavan muutosta (Pateniemen rantareitti ja Meri-Toppilan rantareitti), joiden etenemistä voi seurata asemakaavojen omilla hankesivuilla. Näiden asemakaavojen tultua voimaan, on rantareitti asemakaavoituksen puolesta mahdollista toteuttaa Pateniemenrantaan saakka.


Lisäksi on käynnistetty selvitysten laatiminen rantareitin toteuttamismahdollisuuksista Piimäperäntien ja Kellon Kiviniemen väliselle osuudelle. Tarkastelujakso on osin asemakaavoittamatonta aluetta ja sille sijoittuu myös yksityistä maanomistusta. Alue on luonto- ja maisema-arvojen kannalta merkittävä. 

Luonto- ja maisemaselvityksiä tehdään alueelle kesällä 2025. Selvityksissä kartoitetaan alueen kasvillisuutta, eläimistöä sekä ekologisia ja maisemallisia arvoja. Selvityksien tavoitteena on turvata alueen luonnon monimuotoisuutta sekä maisemallisia arvoja. Luonto- ja maisemaselvitykset toimivat lähtöaineistona mahdollisesti myöhemmin käynnistyvälle jatkosuunnittelulle. Luonto- ja maisemaselvityksien raportointi valmistuu tammikuussa 2026 ja ne ovat valmistuttuaan julkisia ja kaikkien nähtävillä.


Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.

 

Eteneminen

Ehdotusvaihe

Valmis

Hyväksymisvaihe

Valmis

Yhteystiedot