Käyttötottumuksilla on energiansäästössä huomattava merkitys. Tämän todisti Oulun koulujen energiansäästökilpailu, jonka Oulun kaupungin Tilakeskus järjesti yhteistyössä Schneider Electricin kanssa. Kilpailussa mukana olevat koulut seurasivat sähkön ja veden kulutusta kuukausittain vuoden 2011 ajan. Kilpailun arviointikriteereinä käytettiin paitsi saavutettuja säästöjä myös koulujen aktiivisuutta energiateemojen käsittelyssä.
Kilpailuun osallistui 45 ala-, ylä- ja yhtenäiskoulua. Vettä säästyi edelliseen vuoteen verrattuna 2 300 kuutiometriä ja sähköä 511 000 kilowattituntia. Säästetyn energian rahallinen arvo on noin 46 000 euroa. Säästö vastaa 130 tonnin hiilidioksidipäästömäärää.
Kouluilla järjestettiin erilaisia energiaan liittyviä teemapäiviä, tehtiin julisteita ja kirjoitettiin tarinoita. Voittajakoulut palkittiin kaikille osallistujakouluille järjestetyssä Energiagaalassa. Kilpailun etenemistä seurattiin säännöllisesti ja innokkaimpia kouluja palkittiin jo kilpailun aikana tutustumiskierroksilla Oulun Energian tuotantolaitoksiin, Oulun Veden Taskilan jätevedenpuhdistamolle sekä Oulun Jätehuollon Ruskon jätekeskukseen.
Kilpailu toteutettiin monipuolisella yhteistyöllä. Mukana toiminnassa olivat Tilakeskuksen ja Schneider Electricin lisäksi Oulun Energia, Oulun kaupungin opetustoimi ja Oulun seudun ympäristötoimi.
Energiansäästökilpailun voittajat:
Alakoulut
1. Oulunlahden koulu
2. Sarasuonkoulu
3. Kuivasjärven koulu
Ylä- ja yhtenäiskoulut
1. Pateniemen koulu
2. Laanilan koulu
3. Pöllönkankaan koulu