Oulun luontopolut ja suojelualueet - Ympäristö ja luonto - Oulun kaupunki

Oulun luontopolut ja suojelualueet Oulun luontopolut ja suojelualueet

Oulun kaupugin mailla sijaitsevista luonnonsuojelualueista ja luontopoluista vuonna 2005 tehdyssä yleisesiteessä on kerrottu lyhyesti kaikista alueista ja poluista. Esitteen karttaosaan on merkitty alueiden/polkujen sijannit, P-paikat ym.

Esitteessä mainittu Tahkokankaan metsäpolku on poistettu käytöstä v. 2012. Ylikiimingintieltä  Kalimeenlammelle merkattu tieyhteys ei sovellu henkilöautoille.

Esite aukeaa alla olevaa linkkiä klikkaamalla. Yleisesitettä voi myös noutaa Ympäristötalolta, os. Solistinkatu 2.

Luonnon monimuotoisuutta merenrantalehdoista avosoille -yleisesite (pdf 2,7 Mt)

Sivultamme löytyy myös esitteet Pilpasuolta, Kempleenlahdelta ja Letonniemestä.

Luontopoluilla ei ole talvikunnossapitoa. Polttopuut saattavat ajoittain loppua. On hyvä ottaa varalta omia puita mukaan, jos mahdollista. 

Karttatieltä voit katsoa kohteiden sijainnit Valitse sivustolla vasemmasta laidasta "Valitse kartalla näkyvvät tiedot" ja avautuvasta valikosta "Ympäristö ja luonto"

Luontopolut

  • Letonniemi n. 3 km
  • Kempeleenlahti n. 1 km
  • Pilpasuo n. 7 km
  • Kalimenpolku, Sanginjoki n. 5 km
  • Isokankaan retkeilypolku, Sanginjoki n. 10 km
  • Sanginjoen riistapolku n. 2 km
  • Huutilampi n. 1,5 km
  • Akionlahden lintulenkki n. 3 km.

 

 

Akionlahti ja Varjakka

Oulunsalon Varjakassa sijaitseva Akionlahden n. 263 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue perustettiin v. 2006. Natura-2000 ohjelmaan kuuluva suojelualue sijaitsee valtaosin jakokunnan omistamalla vesialueella ja rantaniityillä. Akionlahti on merestä lähes irtikuroutunut merenlahti, joka syntyi n. 400 vuotta sitten. Lahden suurin syvyys on nykyään n. 1,3 m. Akionlahden rantakasvillisuus on vyöhykkeistä, jossa on nähtävissä niittykasvillisuusvyöhykkeet matalan veden luikkakasvustoista laajoihin heinä- ja vihviläniittyihin.

Alueen pesimälinnusto on sekä lajistollisesti että määrällisesti runsas ja lahti on tärkeä muuttolintujen levähdysalue.

Akionsaaren ympäri kiertää n. 3 km pituinen luontopolku, etelärannalla sijaitsee lintutorni ja nuotiopaikka. Saaren pohjoislaidalla on laavu. Luontopolku jatkuu mantereen puolella suojellulle merimerkkimännylle ja sieltä Varjakan kartanoon.

Varjakan saaressa on tulipaikka, joka on etenkin kevättalvisin ulkoilijoiden suosiossa. Varjakan alueen vanhat, sahan aikaiset rakennukset ovat osa kulttuurihistoriallista rakennusperintöämme.  

Varjakassa on myös vierasvenesatama ja uimaranta.

 

Asmonkorpi

Sanginjoen ulkometsässä sijaitseva Asmonkorven suojelualue on 2,5 ha kokoinen vanha, n. 190-vuotias kuusimetsä, joka rauhoitettiin suojelupäätöksellä v. 1987. Rauhoituksen tarkoituksena on luonnontilaisen, järeäpuustoisen kangasmetsäkuvion säilyttäminen aarnialueen luonteisena. Isokankaan retkeilypolku kulkee metsikön läpi.

Harakkalampi

 

 

Vuonna 2001 perustettu Harakkalammen suojelualue (n. 27 ha) sijaitsee Valkeisjärven itäpuolella. Siihen kuulu vajaan hehtaarin suuruinen Harakkalampi, kaksi kangassaareketta (n. 3 ha), suota ja soistunutta kangasta. Harakkalampi ympäristöineen on etupäässä suoluonnon suojelukohde. Valkeisjärven itäpuolella olevat Karikko-kankaat ovat maisemallisesti arvokkaita ja niiden puustoa ei ole hakattu 40 vuoteen, niinpä ne onkin liitetty suojelualueeseen kehittymään aarnimetsäksi. Suolla on vanhoja,  umpeutuvia ojia ja sen läpi kulkee hiihtolatu ja sähkölinjoja.

Kasvillisuuskartoituksen mukaan Harakkasuolla on harvinaisia luontotyyppejä ja kasveja. Alueella
esiintyy Oulun seudulla harvinaisia lettosoita, ruosteisia lähteitä ja reheviä korpia. Harvinaisista kasveista
mainittakoon eräät kämmekkä-, sammal- ja saralajit, lettorikko ja nevaimarre.

Harakkalemmelle ei ole rakennettu luontopolkua, nuotiopaikkaa taikka opasteita. Kohteeseen voi tutustua omatoimisesti retkeillen.

Huutilampi

Huutilampi sijaitsee Heikinharjussa asemakaavalla vahvistetulla suojelualueella (23 ha)  ja lampea kiertää noin 1,5 km pitkä metsäinen luontopolku. Lammen suoreunus on umpeenkasvanut ja siihen tutustumisessa on noudatettava varovaisuutta. Alueelta löytyy lisäksi ympäristöpolku ja metsän oppimispolku. Ympäristöpolku haarautuu Huutilammelta Kuivasjärven suuntaan sivuten Ruskon kaatopaikkaa. Metsän oppimispolku ylittää Kalimenojan Parsiaismaahan.

Lähes umpeen kasvaneella kosteikolla viihtyvät naurulokit,  tukkasotkat ja myös harvinaiset mustakurkku-uikut. Linnut näkyvät parhaiten alueen lintujentarkkailulavalta.

Keltaisin paaluin merkitty luontopolku lähtee Heikinharjuntien varrelta ja sopii erityisesti koululaisille ja onkin Timosenkosken luontokoulun ahkerassa käytössä. Lähistöltä pääsee myös Auran majalle vievälle valaistulle ulkoilureitille.

Huutilammen nuotiopaikka on purettu keväällä 2013 ilkivallan takia

Isokangas, Sanginjoki

Sanginjoen pohjoispuolella sijaitseva Isokankaan alue on Oulun tärkeimpiä säilyneitä luonnonalueita ja pidetty retkeilykohde. Isokankaan n. 10 km pitkän retkeilypolun varrella on kaksi nuotiopaikkaa laavuineen. Toinen niistä sijaitsee Isokankaanjärven rannalla ja toinen Kummunkorven pohjoispuolella, kankaan reunassa.

Ajo-ohje: Kuusamontieltä Vaalantielle, jota ajetaan n. 7 km ja käännytään vasemmalle Sanginjoentielle, jota ajetaan n. 12 km ja käännytään vasemmalle Isokankaan metsäautotielle, jonka laidassa sijaitsee alueen infotaulu.

Isokangas oli kaupungin yleiskaavassa suojeluvarauksessa. Kesällä 1987 kaupunginhallitus teki kaupunginvaltuuston aloitteesta lääninhallitukselle esityksen alueen rauhoittamisesta luonnonsuojelulain mukaiseksi luonnonsuojelualueeksi. Lääninhallituksen päätöksellä (17.12.1987) rauhoitettiin yhteensä 331 hehtaarin suuruinen alue Isokankaan kaupungin omistamista maista.

Alueen rauhoitus on toteutettu kahdenasteisena: Isokankaanjärveä ympäröivä 51 hehtaarin alue on rauhoitettu ns. aarnialueeksi, jolla kaikki metsätaloustoimet ovat kiellettyjä; muu osa rauhoitusalueesta on ns. metsäpuistoa, jossa metsää voidaan harventaa ja uudistaa ilman avohakkuita ja maanpinnan käsittelyä.

Aarnialueella on kielletty:

  • maan käyttö viljelykseen
  • ojien kaivaminen
  • maa-ainesten otto, kallioperän vahingoittaminen
  • metsänhakku ja -lannoitukset
  • kasvillisuuden vahingoittaminen ja muuttaminen
  • eläinten tappaminen, pyydystäminen ja hätyyttäminen
  • teiden ja rakennusten rakentaminen
  • tulenteko, telttailu ja leirintä, paitsi alueella joka on tähän tarkoitukseen varattu.

Metsäpuistossa on kielletty:

  • maan käyttö viljelykseen
  • ojien kaivaminen
  • maa-ainesten otto, kallioperän vahingoittaminen
  • metsämaan auraaminen ja äestäminen
  • metsän avohakkuu ja lannoitus, kuitenkin niin, että pintakasvillisuuden hoitamiseksi ja marjasadon lisäämiseksi suoritettavat lannoitukset sallitaan
  • eläinten tappaminen, pyydystäminen ja hätyyttäminen
  • teiden ja rakennusten rakentaminen.

Rauhoitusmääräysten tavoitteena on alueen luonnon, maiseman sekä retkeily- ja virkistyskäytön edellytysten turvaaminen. Säännöt sallivat tavanomaisen retkeilyn, sienten ja marjojen poiminnan sekä kalastuksen. Sijaintinsa ja tiestönsä puolesta alueelle on helppo tulla, joskin piittaamaton autoilu ja autojen paikoitus aiheuttaa alueen herkän metsäkasvillisuuden kulumista.

Geomorfologia ja kasvillisuus
Oulun seudun oloissa Isokangas on merkittävin säilynyt harjumuodostelma, jota tuuli ja rantavoimat ovat aikojen kuluessa muovanneet. Alueen maaperä on enimmäkseen mannerjäätikön sulamisvaiheessa virranneiden mahtavien jäätikköjokien lajittelemaa ainesta, mm. hiekkaa. Ajasta, jolloin meri huuhteli Isokankaan reuna-alueita, ovat muistona pitkänomaiset rantamuodostumat, tuona aikana myös tuuli muovasi hiekasta dyynejä alueen merenpuoleiselle osalle.

Isokankaan kasvillisuus kuvastaa alueen kasvuolosuhteita, maaperää ja ilmastoa. Hiekkakankaiden metsätyyppi on enimmäkseen variksenmarja-, puolukka- ja variksenmarja–kanerva -tyyppiä (EVT ja ECT). Varttunut tasaikäinen puusto antaa alueelle selkeän ja vaikuttavan yleisilmeen. Kasvillisuuden karusta yleisilmeestä huolimatta metsä tuottaa täällä hyvin satoa: puolukka marjoo hyvin ja sienestäjä saattaa saada saaliikseen alkusyksyn sienistä herkullisinta, herkkutattia. Haperot ja kangasrouskut ovat myös metsän vakioantia Isokankaalla.

Alavimpien paikkojen soistumat ovat karuja kangas- ja isovarpurämeitä, Isokankaanjärven koillispuolen suo on aikoinaan ojitettu. Suovarvuista näkyvimmät ovat tuoksuva, ikivihreä suopursu ja lehtensä pudottava juolukka. Myös puolukka ja etenkin korpimaisemilla laikuilla mustikka kuuluvat kenttäkerroksen varvustoon.

Isokankaanjärvi on tummavetinen ja suokantainen pienehkö humusjärvi. Rantoja kiertää hyllyvä umpeenkasvureunus ja saravyö. Kasvisto järvellä on tyypillisen vähälajinen, näkyvimpänä kelluslehtisiin kuuluva ulpukka.

Eläimistö
Kuiva kangas ei tarjoa ravintoa tai suojapaikkoja kovin monipuoliselle eläimistölle. Kuivalla kankaalla esiintyvien eläinlajien yksilömäärät eivät myöskään ole suuria. Parhaiten Isokankaan jäkäläkankailla viihtyisivät porot, joita sinne vaeltaa hieman pohjoisempana sijaitsevilta poronhoitoalueilta. Koska alue ei ole varsinaista poronhoitoaluetta, poromiehet vievät vuosittain sinne tulleet porot pois.

Hirvet käyttävät Isokangasta jossain määrin talvehtimisalueena. Siellä olevat männyntaimikot tarjoavat hirville ravintoa talvisaikaan, kesällä ne oleskelevat luonnonsuojelualueen reunamilla, missä kasvillisuus on rehevämpää. Jäniksiä sekä oravia tavataan Isokankaalla, vaikkei kuiva kangas olekaan niiden mieluisimpia elinympäristöjä. Myös kettuja oleskelee Isokankaalla. Hiekkainen maaperä tarjoaa niille oivat mahdollisuudet kaivaa pesäluolia. Pikkunisäkkäistä alueella elävät metsämyyrä ja metsäpäästäinen, mutta niidenkin kannat ovat harvat.

Yleisimpiä lintulajeja Isokankaalla ovat kirjosieppo, harmaasieppo sekä pajulintu. Koiraskirjosiepon tunnistaa vaaleasta vatsasta ja valkeasta siipipeilistä, selkäpuoli on musta. Naaraslintu on väritykseltään haaleampi. Kirjosiepon voi tunnistaa myös sen tavasta pyydystää hyönteisiä. Se istuu usein oksalla, jolta on hyvä näkyvyys ympäristöön. Oksaltaan se tekee lyhyen pyrähdyksen ohi lentävän hyönteisen perään ja palaa sitten takaisin samalle istumapaikalleen. Harmaasieppo käyttää samaa taktiikkaa hyönteisten pyydystämiseen. Se on nimensä mukaisesti selkäpuolelta harmaa, vatsapuoli on vaaleampi. Rinta harmaasiepolla on viiruinen. Kolmannen yleisen linnun, pajulinnun, tunnistaa parhaiten laulunsäkeestään, joka on peippomainen, mutta surumielisempi ja laskee loppua kohden. Itse lintu on selästä tasaisen vihertävä, vatsa on vaalea.

Edellämainittujen lajien lisäksi tavallisia lintulajeja Isokankaalla ovat hömötiainen, metsäkirvinen, käpytikka, peipponen ja töyhtötiainen. Kuivien kankaitten tyyppilinnut, leppälintu ja kulorastas, kuuluvat myös linnustoon, vaikka eivät ole alueella kovin runsaita. Isokankaalla voi nähdä myös käenpiikoja, korppeja, järripeippoja sekä laulu- ja punakylkirastaita. Alueella esiintyvät kaikki kanalinnut. Koppeloita talvehtii Isokankaalla ja niillä on siellä erityisiä hakomispuita eli mäntyjä, joiden neulaset ovat mieluisampaa ravintoa kuin muiden puiden. Hakomismännyn tunnistaa tavallisesti harvemmasta latvuksesta.

Isokankaalla on vieraillut kuukkeleita sekä pohjantikkoja, joiden käynnistä on jäänyt merkiksi kuorittuja keloja.

Petolinnuista on alueella nähty mm. kanahaukka ja mehiläishaukka. Helmi-, varpus- viiru- ja lapinpöllö sekä huuhkaja on myös tavattu Isokankaalla.

Kempeleenlahti

 

Kempeleenlahden suojelualue käsittää noin 80 hehtaaria alavaa maankohoamisrantaa ja siihen liittyvä Selkäkari on arvokas lintuvesialue ja Natura 2000 -kohde. Rannansuuntainen vyöhykkeinen kasvillisuus muuttuu veden uposkasveista rantaniittyjen kautta lehtimetsiksi.

Kempeleenlahti on osa valtakunnallista lintuvesiensuojeluohjelmaa. Lahden runsaaseen linnustoon kuuluvat kahlaajien ja vesilintujen lisäksi monet varpuslinnut, erikoisuutena uhanalainen kultasirkku. Ranta-alueet ovat tärkeitä muuttolintujen pesimis-, levähtely- ja kertymäalueita.

Lentokentäntien laidasta erkanevan pistotien päästä, pysäköintialueelta lähtevä kilometrin pituinen luontopolku kiertää lintutornille ja takaisin. Tornista voi helposti tarkkailla Myllyojansuun linnustoa. Polun taulut kertovat rannan kasvillisuudesta ja linnustosta.

Koiteli

Koitelinkoski eli Koiteli on yli kolmen kilometrin pituinen, lähes luonnontilainen Kiiminkijoen koskialue. Alue on suosittu ulkoilukohde ja kävijöitä virkistysalueella on vuosittain noin 40 000. Koitelissa on mahdollista retkeillä, kalastaa, nauttia luonnosta tai viettää piknikkiä taukopaikoilla. Lisäksi kohisevat kosket antavat elämyksiä eritasoisille melojille.

Koiteli sijaitsee noin 4 km päässä Kiimingin keskustasta. Koitelinkoskelle on hyvät ajo-opasteet Kuusamontieltä (VT 20) ja Oulusta Koiteliin on noin 20 minuutin nopea ajomatka. Alueen patikointireitit lähtevät autojen pysäköintialueelta, jossa sijaitsee myös alueen opastustaulut sekä WC ja puuliiteri. Koiteliin on mahdollista saapua myös joen pohjoispuolelta Purontietä (18717). Tällöin auto on jätettävä Purontien varrella sijaitsevalle pysäköintialueelle. Matkaa Koitelinkoskille on pysäköintialueelta noin 300 metriä.

Koitelinkoskialue koostuu neljästä saaresta; Koitelista, Sahasaaresta, Myllysaaresta ja Tulisaaresta. Saaria yhdistävät riippusillat, jotka ovat varsinkin lapsien mieleen. Saarissa on lukuisia tulentekopaikkoja sekä hyväkuntoinen merkitty reitistö, joka risteilee saarelta toiselle. Reitistö siltoineen soveltuu pääosin lastenvaunujen tai pyörätuolilla saattajan kanssa kuljettaviksi. Paikoitellen reitistöä on porrastettu, joten näille osuuksille pyörätuolilla liikkuville on avustajan läsnäolo välttämätön.

Koiteliin toimitetaan polttopuita touko-lokakuun välisenä aikana, hiihtolomalla viikolla 10 sekä pääsiäisenä. Muulloin marras-huhtikuussa nuotiopaikoilla voi tulistella tuomalla omat puut mukanaan. Tuo myös omat makkaratikut, sillä alueen puita/pensaita ei saa katkoa. 

Koitelin omat nettisivut löytyvät alla olevan linkin kautta.

http://www.koiteli.fi/

 

 

 

 

Letonniemi

Letonniemen suojelualue on Perämeren maankohoamisrantaa ja se on perustettu vuonna 1994 esittelemään merenrantaluontoa ja sen kehityssarjaa. Luonnonsuojelualue on 44 hehtaarin laajuinen, pääosin merenrantalehtoa ja se on Natura 2000 -kohde. Letonniemi on myös tärkeä opetus- ja tutkimuskohde maankohoamisen seuraamiseen.

Niemi on rehevä, lehtimetsäinen ja alavien merenrantaniittyjen reunustama. Pökkelöisen metsän tyyppilintuja ovat pajulintu ja peippo, mutta myös pikkutikka, punarinta, sirittäjä ja lehtokurppa kuuluvat alueen linnustoon. Kapeita rantaniittyjä kahlaavat punajalkaviklo, meriharakka, kuovi ja taivaanvuohi. Jänis ja hirvi kuuluvat myös alueen asukkeihin.


Letonniemeä kiertää 2,7 kilometrin pituinen luontopolku. Alueelta löytyvät lintutorni sekä Piispanletossa sijaitseva katettu tauko- ja nuotiopaikka nuotiopuineen. Pitkospuut helpottavat kulkemista kosteimmilla paikoilla. Reitillä voi kuitenkin olla märkiä kohtia etenkin korkean merivedan aikaan, joten kumisaappaat saattavat olla tarpeen.

Letonniemi sijaitsee 6 km kaupungin keskustasta pohjoiseen ja alueelle pääsee Rajahaudan venesataman eteläpäästä, josta  luontopolku alkaa. Polku kulkee Letonniemen keskeltä aivan niemen kärkeen Piispanleton tauko- ja nuotiopaikalle. Se jatkuu niemen pohjoisosiin ja palaa venesatamasta lähtevälle polulle Rajahaudan eteläpuolella.

Kasvillisuuden kulumisen estämiseksi tulee kulkea pelkästään merkittyjä reittejä. Kasvien ja kasvinosien vahingoittaminen ja ottaminen on kiellettyä rauhoitusmääräyksien nojalla. Lintujen pesintäkaudella (touko–heinäkuu) on vältettävä liikkumista alueen rantaniityillä ja -luhdilla. Moottoriajoneuvolla liikkuminen alueella on kokonaan kielletty.

 

Oulun edustan saaret ja luodot

Oulun kaupungin omistamaa merialuetta, saaria ja luotoja koskeva suojelupäätös tehtiin v. 2010. Alue on Natura 2000 -kohde ja se koostuu pienistä saarista ja puuttomista luodoista sekä niiden ympärillä olevista matalikoista. Alueen koko on n. 353 ha, josta maa-aluetta n. 24 ha.

Suojelumääräykset

Pilpasuo

Pilpasuo on laaja, lähes ojittamaton suoalue Itä-Oulussa. Se on valtakunnallinen soidensuojeluohjelman kohde ja Natura 2000 - suojelukohde.

Valtaosa alueesta osa on hankittu suojelutarkoituksiin valtion omistukseen tai rauhoitettu yksityismaan suojelukohteeksi. Pilpasuon luontopolku on rakennettu 1978 yhteistyössä Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa.

Suurin osa Pilpasuosta on kehittynyt muinaiselle noin 3000 vuotta vanhalle merenrantaniitylle. Itse suoallas on vanhassa Oulujoen uomassa.

23 suotyyppiä ja muinaisia rantakiviä

Pilpasuon alueella tapaat reheviä kuusikoita, kuivia kankaita, oululaisittain harvinaista tervalepikköä – jopa hiekkadyynejä. Erilaisia suotyyppejä löytyy 23. Näitä ovat mm isovarpuräme, tupasvillaräme, ruohokorpi, nevakorpi, keskiravinteinen saraneva, lyhytkorsineva ja luhtaneva. Lähdepaikoista voi löytää hyvin pieniä lettoalueita. Pilpasuolla on paljon lähteitä, sillä suoaltaaseen purkautuu runsaasti pohjavesiä ympäröiviltä moreenikumpareilta ja Pilpakankaalta

Yksi Pilpasuon nähtävyyksistä on Ala-Korkiakankaan muinaisranta. Ala-Korkiakankaan lakea peittää louhikko, joka oli 6500 vuotta sitten pieni saari merellä. Nykyisin louhikko kohoaa 55 m merenpinnan yläpuolella. Louhikossa on myös ihmisen latomia kiviröykkiöitä. On yhä arvoitus, kuka ne teki, milloin ja miksi.

Pilpasuo kuhisee lintuja

Monipuolinen luonto tekee Pilpasuosta lintujen suosikin. Pikkulinnuista runsaslukuisimmat ovat niittykirvinen ja keltavästäräkki. Metsäkanalinnuista Pilpasuolla viihtyvät riekko, pyy ja teeri, kahlaajista mm. liro, kuovi, valkoviklo, taivaanvuohi ja jänkäkurppa. Kurki on itseoikeutettu Pilpasuon siivekäs. Kuivemmilla mailla voit tavata käpytikan, pohjantikan ja palokärjen. Myös lapinpöllö, helmipöllö ja huuhkaja asustavat Pilpasuolla. Uhanalaisista lajeista voit bongata mm. ampuhaukan ja tiltaltin.

Sisiliskosta hirveen

Pilpasuon matelija-asukkaita ovat tavallinen sammakko, viitasammakko, rupikonna sekä sisilisko. Nisäkäslajeja esiintyy Pilpasuolla toistakymmentä. Niistä näkyvimpiä ovat orava, hirvi ja jänis. Usea muu nisäkäs liikkuu öisin, karttaa ihmistä tai piilottelee sammalikossa kuten myyrät ja päästäiset. Pilpasuon petoja ovat kettu sekä pienet näätäeläimet lumikko ja kärppä.

Vaivero, leväkkö, raate ja moni muu

Pilpasuon kukkaloistosta huolehtivat vaaleanpunakukkainen suokukka, näyttäväraate ja siro valkeakukkainen vaivero, joka kukkii runsaana touko-kesäkuun vaihteessa. Pahalammen ympäristössä voit nähdä kookkaan, tummanpunakukkaisen kurjenjalan.

Suon yleisimpiä kasveja ovat rahkasammalet. Muita Pilpasuon lajeja ovat mm. kihokit, suopursu, leväkkö, luhtavilla, tupasvilla, monet sarat, suohorsma ja vaivaiskoivu sekä karpalo, joka antaa usein runsaan sadon. Harvinaisuuksia ovat suovalkku, suopunakämmekkä ja lettorikko. Lettorikko on koko Suomessa uhanalainen ja kuuluu EU:n luontodirektiivin lajeihin.

Kaksi reittiä koko perheelle

Pilpasuon luontopolun opastus on hieman erilainen: tiedon ohella se tarjoaa pieniä tehtäviä. Niiden tekeminen herkistää aisteja ja ohjaa kokemaan tuttuja juttuja luonnossa uudella tavalla. Laita puhelin äänettömälle ja keskity yhteen aistimukseen kerralla. Luonto kohentaa ihmisen hyvinvointia nopeasti. Jo 20 minuuttia metsässä parantaa mielialaa.

Pilpasuon luontopolku jakautuu kahteen erimittaiseen reittiin.

Lystireitti 1 km. Sopii erityisesti pienten lasten kanssa koettavaksi. Kierros Pahalammen ympäri. Yksi nuotiopaikka ja laavu. Neljä tehtävää. Reitti merkitty puihin punaisella maalilla.

Aistireitti 7 km. Kaksi nuotiopaikkaa, lähde ja laavu. Kahdeksan tehtävää. Reitti merkitty puihin sinisellä maalilla.

  • Reiteillä pitkospuut, mutta varaudu kosteaan maahan.

  • Tulenteko sallittu vain nuotiopaikoilla.

  • Telttailu kielletty rauhoitusalueella, yöpyä voi laavuilla.

  • Roskat laavujen jäteastioihin tai mieluiten mukaan.

  • Saa marjastaa ja sienestää.

 

Näin pääset Pilpasuolle

Käänny Oulujoen pohjoispuoleiselta Vaalantieltä heti Sanginjoen ylityksen jälkeen vasemmalle Peräkyläntielle. Aja 1,5 km ja edelleen soratietä 2,3 km luontopolun parkkipaikalle.

Pilpasuon nähtävyyksiä ovat

1 Pahalampi Rahkasammal leviää ja lampi kasvaa umpeen

2 Alakorkiakankaan muinaisranta 

Louhikko oli 6500 vuotta sitten saari (kartalla nro 2)

3 Avosuo

4 Harvinainen tervaleppäkorpi

 

Klikkaa kuvaketta, josta avautuu alueen esite ja kartta.

Lähestymiskartta Oulun karttasivustolta

Räkäsuo

Ylikiimingissä sijaitseva Räkäsuon Natura-alue (FI 1106602) käsittää laajan ja edustavan aapasuovaltaisen kokonaisuuden. Se kuuluu osana Oulujoen pohjoispuolella Oulun, Muhoksen, Utajärven ja Ylikiimingin rajoilla olevaan märkien ja laajojen aapasoiden, jokivesistöjen ja metsäsaarekkeiden muodostamaan erämaiseen kokonaisuuteen. Natura-alue (pinta-alataan 2 630 ha) käsittää keskeisen ydinosan, jota täydentävät välittömästi rajojen takana olevat edustavat ja laajat, luonnontilaiset suot.

Kokonaispinta-alasta on valtion hallinnassa n. 1 800 ha, Natura-rajauksesta 751,8 ha on toteutettu yksityisinä suojelualueina. Oulun kaupungin omistuksessa olevasta suoalueesta tehtiin suojelupäätös v. 1995, joka käsittää n. 667 ha Räkäsuon keskeisiä osia soineen ja metsäsaarekkeineen (jpg).

Aapasuoalueella esiintyy rimpinevoja, kalvakkanevoja ja karuja rämeitä. Aapasoiden reunamilla vallitsevat rahkaiset rämeet, monien metsäsaarekkeiden tuntumassa on hyvin edustaviakin korpia. Varsinaisen Räkäsuon koillisosassa vedenjakajan kohdalla on laaja ja allikkoinen keidassuo.

Alueen kangasmaat ovat tyypillisesti hienoaineksisia moreeniselänteitä. Metsätyypit ovat vallitsevasti tuoreita ja monissa saarekkeissa lehtipuuta, erityisesti haapaa on runsaasti. Alueen liuskeinen kallioperä näkyy monin paikoin metsä- ja suotyyppien rehevyytenä. Alueen kasvillisuudessa on myös hyvin edustettuna karu suokasvillisuus. Lintulajisto on monipuolinen, etenkin kahlaajalajisto.

Räkäsuolle ei ole rakennettu luontopolkua, nuotiopaikkaa taikka opasteita. Kohteeseen voi tutustua omatoimisesti retkeillen.

 

Sanginjoen ulkometsä

 

Sanginjoen ulkometsä on laaja, yhtenäinen metsä- ja retkeilyalue. Sen itäosan metsistä on suojeltu n. 750 ha, ja siellä  kiertävät n. 10 km:n pituinen maastoltaan vaihteleva Isokankaan retkeilypolku ja lyhyempi n. 5 km:n pituinen Kalimen retkeilypolku. Kalimeenpolku kiertää puron varressa ja reitillä voi tutustua vanhoihin riistanpyyntitapoihin.
Isokankaan polku kiertää harjumaisemassa. Suovaltaisen, pienen ja tummavetisen Isokankaanjärven ympäristöä on säilytetty koskemattomana aarnialueena ja laavu sijaitsee sen rannalla. Korpilammen kiertävä 2 kilometrin Sanginjoen riistapolku esittelee erilaisia metsänhoidon ja riistanhoidon yhdistämistapoja. Lammen vieressä on nuotiopaikka laavuineen.
Sanginjoen ulkometsässä on laavujen lisäksi Lemmenpolun kalastuspaikka, useita katoksia, nuotiopaikkoja, opastustauluja, mielenkiintoisia luontokohteita. Sanginjoen ulkometsän pääopaste sijaitsee Sanginjoentien Kontiokosken levähdyspaikalla.

Ylikiimingin tauko- ja kalastuspaikat

Ylikiimingissä on kome kaupungin ylläpitämää tauko- ja kalastuspaikkaa. Ahmasjärven rannalla voi pulahtaa uimaan. Kiiminkijokivarressa sijaitsee kaksi kalastuspaikkaa: Rekikylä ja Inninkoski. Rekikylän kalastuspaikka on aktiivisen kyläyhdistyksen toimesta hyvin varusteltu. Alueella on mm. kota, laituri ja lentopallokenttä. Inninkoskella on laavu ja nuotiopaikka.

Karttalinkit kohteisiin:

Luonnosuojelualueet

  • Letonniemi n. 44 ha
  • Kempeleenlahti n. 82 ha ja vesialuetta 100 ha
  • Pilpasuo n. 367 ha josta n. 77 ha kaupungin omistuksessa
  • Isokangas, Sanginjoen ulkometsä n. 332 ha
  • Asmonkorpi, Sanginjoen ulkometsä n. 2 ha
  • Harakkalampi n. 26 ha
  • Huutilampi n. 23 ha
  • Akionlahti 263 ha josta n. 3 ha kaupungin omistuksessa
  • Räkäsuo 667 ha
  • Oulun kaupungin saaret ja luodot n. 24 ha ja vesialuetta n. 330 ha

Oulun seudun lintutornit ja lavat

 

Oulun seudulla on 24 lintutornia tai -lavaa, jotka soveltuvat seudun monipuolisen linnuston ja muun luonnon tarkkailuun, maisemien ihailuun sekä opetuskohteiksi. Ne sopivat niin vaativille lintuharrastajille kuin muille luonnosta kiinnostuneille. Useimmat lintutornit sijaitsevat rannikolla merkittävillä lintualueilla. Sisämaan torneilla ympäristönä on useimmiten järvi- tai suoluonto. Torneista pystyy tarkkailemaan lintuja häiritsemättä niiden elämää.

Joidenkin tornien viereen pääsee ajoneuvolla ja toisille kävellään luonto- ja retkeilypolkuja pitkin. Jotkin sopivat myös liikuntarajoitteisille, mikä erikseen mainitaan erikseen tornikuvauksissa. Useimmille torneille on opastus.

Liikkuessasi luontopoluilla tai kulkiessasi lintutorneille pysyttele merkityillä reiteillä, ettet häiritsisi turhaan lintuja ja muuta luontoa. Pysäköi autosi niin, että muutkin mahtuvat pysäköimään ja liikkumaan. Ota aina huomioon paikalliset asukkaat, äläkä roskaa ympäristöä.

Oulun yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut ja Oulun seudun ympäristötoimi toivottavat antoisia luontoretkiä ja elämyksiä Oulun seudun monipuolisessa luonnossa!

Lintutorniesite on julkaistu 14.4.2015 niin suomeksi kuin englanniksi. Siitä löydät tiedot seudun torneista, niiden sijainnista, pääsystä ja varustelusta lintutietoineen:

 
 

Birdwatching towers of Oulu and surroundings -brochure

Oulun seudun lintutornit - esite

 

 

 

 

 

 

 

Palaute ja lisätietoja:

Oulun kaupunki, yhdyskunta ja ympäristöpalvelut sekä Oulun seudun ympäristötoimi

Puh. 08 558 410

Sähköposti: ymparisto(at)ouka.fi

Matokorven lintutorni

Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

  • Käyntiosoite work Solistinkatu 2, 90140 Oulu
  • Postiosoite postal PL 32 90015 Oulun kaupunki
  • Puhelin vaihde work 08 558 410
  • Anna palautetta
Tiedot esitetään hCard-muodossa.