Yö-, ilta- ja viikonloppuhoito

Jos lapsesi tarvitsee (huoltajien työn tai opiskelun vuoksi) ilta-, yö- ja/tai viikonloppuhoitoa, voit hakea hänelle vuorohoitopaikkaa.
Jatketun aukiolon päiväkodit ovat avoinna usein noin klo 22:een saakka. Ympärivuorokautiset päiväkodit toimivat jatkuvasti kaikkina viikonpäivinä. Jos lapsen ilta- tai yöaikainen hoidon tarve päättyy, lapsi siirtyy päiväsaikaan tarjottavan varhaiskasvatuksen piiriin.
 

Lapsen hoitoajat perustuvat vanhempien työvuoroihin

Ilmoita lapsesi päiväkohtaiset varhaiskasvatusajat lapsen päiväkotiin sähköisesti eVakassa. Hoitoaikavaraukset tehdään viimeistään edeltävän viikon sunnuntaina klo 24.00 mennessä. Tällöin perheelle taataan hoito varattuna aikana. Myöhemmin varattuna hoitoa voidaan järjestää vain, jos ryhmässä on vielä tilaa.
 

Aukiolopoikkeukset

Jatkettua ja yöhoitoa tarjotaan kaikkina muina aikoina, paitsi jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Jos lapsesi tarvitsee jatkettua/yöhoitoa edellä mainittuna päivänä, ole yhteydessä päiväkodin johtajaan.

Juhannusaatto 2023

Juhannusaattona avoinna on Ainolan Varpula.

 

Käytä palvelua, kun lähetät meille sähköpostia, joka sisältää henkilötietoja tai muuta luottamuksellista tietoa. Suojatun sähköpostiviestin lähettäminen edellyttää rekisteröitymisen palvelun käyttäjäksi.

Tutustu ohjeeseen suojatun sähköpostin lähettämisestä (pdf)

Rekisteröidy suojatun sähköpostin käyttäjäksi

Kysyttävää varhaiskasvatuspaikan hakemisesta?

  • Käyntiosoite work Varhaiskasvatuksen palveluohjaus, Oulu10 (Torikatu 10), 90100 Oulu
  • Postiosoite postal PL 17, 90015 Oulun kaupunki
  • Puhelin work 08 558 45300 - valitse numero 1
  • Sähköposti
  • Aukioloajat Puhelinpäivystys tiistaista torstaihin
    klo 9.00–12.00
  • Palveluohjauksesta saat ohjausta ja neuvontaa varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikan hakemiseen liittyen. Voit myös halutessasi päivittää jo jättämääsi hakemusta tai peruuttaa hakemuksen olemalla yhteydessä palveluohjaukseen.
Tiedot esitetään hCard-muodossa.

Kasvatuksen ja koulutuksen tietosuoja

Tulosta tästä:

Lomake hoidon tarpeen ilmoittamiseen (3 viikon jakso) kunnallisessa varhaiskasvatuksessa (saavutettava pdf)