Varjakka
Alue sijaitsee maailmanlaajuisesti arvokkaiden Liminganlahden lintuvesien ääressä. Varjakassa on rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti ehjän kokonaisuuden muodostava, valtakunnallisesti arvokas saarisahayhdyskunta, joka on yksi maamme parhaiten säilyneitä. Sahatoiminnan lisäksi Varjakan historiaan liittyy lukuisia tarinoita.
Alueen kehittämistä on toteutettu vähitellen, mm. arvokkaiden rakennusten peruskorjauksilla ja pienvenesataman laajennuksilla sekä uimarannan kunnostamisella.
Oulun kaupunki käynnisti alueen yleissuunnitelmaan ja osayleiskaavaan perustuvan Varjakan alueen asemakaavan laatimisen vuonna 2013. Asemakaavoitusta on tarkoitus jatkaa, mikäli alueen laajamittaisempaan kehittämiseen sitoutuva yhteistyökumppani löytyy.
Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta on 26.1.2021 hyväksynyt Varjakan kehittämissuunnitelman (pdf). Sen mukaisesti aluetta kehitetään pienimuotoisia palveluita tarjoavana lähivirkistyskohteena, ei merkittävänä matkailukeskittymänä. Lähtökohtana on arvokkaiden rakennusten kulttuurihistoriallisten arvojen turvaaminen ja niiden myyminen yksittäiskohteina.
Tutustu Varjakan rakennettuun kulttuuriympäristöön koostetun tarinakartan avulla.
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, kaavoitus
Käyntiosoite
Solistinkatu 2
90140 Oulu
Postiosoite
PL 32
90015 Oulun kaupunki
Yhteystiedot
Kaavoitusarkkitehti
Satu Piispanen
p. 040 643 3976
Sähköposti
etunimi.sukunimi(at)ouka.fi
Lyhytosoite tälle sivulle www.ouka.fi/varjakka