Kadut ja yleiset alueet


Oulussa on reilu 950 kilometriä ajorataa, yli 790 kilometriä pyöräteitä ja kevyenliikenteen väyliä ja lisäksi kaava-alueen ulkopuolisia pyöräteitä ja väyliä on yli 760 kilometriä. Määrä lisääntyy vuosittain, kun uusia katuja rakennetaan. Rakennushankkeet ovat usein monien osapuolten yhteistyön tuloksia. Lisätietoa rakennushankkeista löytyy linkki katurakentamisen sivustolle.

Asemakaava-alueella olevien katujen, torien, katuaukioiden, puistojen, istutusten ja muiden näihin verrattavien yleisten alueiden kunnossapito- ja puhtaanapito on kunnan vastuulla. Kaupungilla ja yksityisten kiinteistöjen haltijoilla on omat velvollisuutensa katujen kunnossapidossa. Ne määräytyvät katujen kunnossa- ja puhtaanapitolaista. Lisätietoa katujen kunnossapitoasioista löydät linkki katujen kunnossapidon sivustolle.

Palautetta kaupungin ylläpitämistä yleisistä alueista voit antaa sähköisen palautejärjestelmän kautta linkki sähköiselle palautesivustolle.

Yleisten alueiden lupien verkkoasiointipalveluun löydät linkki sähköiseen asiointipalveluun

Ajankohtaista

< Takaisin

Rantakoskelan pysäkit pois käytöstä toistaiseksi

Pysäkit Rantakoskela E ja P ovat pois käytöstä toistaiseksi Alakyläntien työmaan vuoksi maanantaista 14.10. klo 12 alkaen. Samalla suljetaan pysäkeille pysäkkien viereinen alikulkukäytävä (Lauttasuonpolun akk).

Korvaavat pysäkit Alakyläntiellä ovat Syynimaan ja Iskon pysäkit. Syynimaa P otetaan jälleen käyttöön maanantaista 14.10. klo 12 alkaen, samalla otetaan käyttöön viereinen Syynipolun alikulkukäytävä.

Liitteenä karttakuva alueesta.

www.oulunjoukkoliikenne.fi

 

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin viralliset ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset

Yleisten alueiden käyttöluvat
verkkoasiointipalvelu - ohje

>> Siirry asiointipalveluun

Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

  • Käyntiosoite work Solistinkatu 2, Oulu
  • Postiosoite postal PL 32, 90015 Oulun kaupunki
    90140 Oulu
  • Puhelin Vaihde work 08 558 410
    Kaupungin puhelinpalvelunro
    work 08 558 558 00
  • Aukioloajat arkisin 8-16
  • Anna palautetta

    Palaute katuvaloista

    Palaute kaduista
Tiedot esitetään hCard-muodossa.