Ajankohtaista

< Takaisin

Sateenvarjonkin saa lainaan kirjastosta

Jos sade yllättää kirjastoreissulla, tai tiedät että sateenvarjolle tulee olemaan lyhytaikainen tarve, kirjastosta saa apua tähänkin pulmaan. Voit lainata sateenvarjon lähimmästä kirjastostasi. Sateenvarjon laina-aika on kaksi viikkoa ja sen voi palauttaa mihin tahansa kirjastoon. Sateenvarjon lainaa ei voi uusia ja palauttamattomasta sateenvarjosta peritään myöhästymismaksua 0,40 €/päivä.

Oulun kaupunginkirjastossa luovuttiin muovikasseista vuoden 2019 alussa ja siirryttiin tarjoamaan kestävämpää vaihtoehtoa eli lainattavaa kangaskassia. Lainattavat kangaskassit ovat osoittautuneet suosituiksi, ne ovat välillä jopa loppuneet kirjastoista. Lainattavia sateenvarjoja on hankittu suojaamaan paitsi asiakkaita, niin myös entistä paremmin kirjaston aineistoja ja näin pidentämään niiden käyttöikää.

Kirjastosta voi lainata myös Oulun kaupungin liikuntapalvelujen kanssa yhteistyössä hankittuja erilaisia liikuntavälineitä. Lainattavissa välineissä on esimerkiksi kävelysauvoja ja kahvakuulia, sekä liikuntavälinekasseja jotka sisältävät liikunta- ja leikkivälineitä, muun muassa tasapainolevyn, hernepusseja, hyppynarun ja pehmopesissetin. Suomen voimisteluliitto on myös lahjoittanut kirjastolle asiakkaiden lainattavaksi temppukasseja, jotka sisältävät 5 hyppynarua ja opasvihkosia niiden käyttöön. Tietoja lainattavista liikuntavälineistä löytyy kirjaston verkkosivulta.

Jakolinkki

             
Facebook - Oulun kaupunki Twitter - Oulun kaupunki Youtube - Oulun kaupunki Oulun kaupungin blogit Instagram Spotify Oulu - soittolistat Rss - Oulun kaupungin uutis-syöte