Oulu Sinfonian uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Oulu Sinfonia jalkautuu palvelutaloihin ja kouluihin

Oulu Sinfonian muusikot ovat seuraavan kahden viikon aikana jakautuneet kolmeksi ryhmäksi. Kaksi kamariorkesteria esiintyy yhteensä 20 konsertissa eri puolilla Oulun kaupunkia. Kolmas ryhmä rakentaa Sävelsiltaa ikäpolvien välille koululaisten kanssa.

Konserttikohteita ovat mm. vankila, vastaanottokeskus ja erilaiset hoivakodit. Oulun kaupunginteatterin näyttelijät juontavat konsertit: Kari-Pekka Toivonen, Liisa Toivonen, Merja Larivaara ja Elina Korhonen sekä Janne Raudaskoski. Tavoitteena on tarjota konserttielämyksiä ihmisille, joiden on hankala päästä seuraamaan orkesterin normaaleja konsertteja Madetojan salissa.

Samaan aikaan jalkautumiskonserttien kanssa osa orkesterilaisista osallistuu jo kolmatta kertaa järjestettävään Soivaan sävelsiltaan. Tässä projektissa kaksi tai kolme orkesterilaista valmistaa kunkin mukaan lähteneen neljännen luokan kanssa musiikkipitoisen esityksen, jonka käyvät sitten esittämässä koulua lähellä sijaitsevassa palvelutalossa tai vastaavassa.

Jakolinkki

>> Oulu Sinfonia