Oulu-opiston kuulumisia

< Takaisin

Yhteistä hyvää ja yhdessä tekemistä

120 vuotta jatkunut kansalaisopistotoiminta tuottaa hyvinvointia ja osaamista opiskelijoilleen sekä säästöä kunnalle, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) teetättämästä tutkimuksesta Hyvinvointia ja sosiaalista pääomaa – kansalaisopiston hyödyt osallistujille.


Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa seurattiin lv 2017–2018 satojen Joensuun seudun kansalaisopistossa opiskelevien aikuisten elämäntilanteen muuttumista ja arvioitiin opiskelun tuottamia hyötyjä sekä mahdollisia taloudellisia vaikutuksia. Tutkimus syventää Kansalaisopistojen liiton vuonna 2018 julkaisemaa tutkimusta Kansalaisopiston aikuis-opiskelijat luokkakuvassa - kansalaisopiston merkitys kuntalaisille ja kunnalle. Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tutkimuksen mukaan kansalaisopiston aikuisopiskelijat käyttävät vähemmän sote-palveluita kuin väestö keskimäärin. Tutkimuksessa mukana olleiden joensuulaisten aikuisopiskelijoiden sote-kulut olivat vain 464 €/hlö, kun ne ovat väestöllä keskimäärin 1 049 €/hlö. Opisto-opiskelijat ovat siis “puolet edullisempia kuntalaisia” sote-palveluiden käytöstä aiheutuvien kulujen suhteen.

Sivistystä, taidetta ja taitoja on hyvin vaikea mitata rahallisesti, vaikka taloudellista hyötyä ei kukaan kiistäne! Oulu-opiston taloudelliset seurannaisvaikutteet koko kaupungin alueella ovat hyvin moninaiset niin hyvinvoinnin kuin talouselämän kannalta. Muutama esimerkki oululaisten kauppojen myyntiä ajatellen.

Iina Italianystävä on neljättä vuotta italian kurssilla. Kielten opiskelusta voimaantuva Iina on aiemmin opiskellut espanjaa ja englantia. Joka syksy Iina ostaa seuraavan tason kurssikirjan katsellen samalla muitakin kirjoja, usein mukaan tarttuu myös ruoanvalmistuskirjoja. Iina on innostunut osallistumaan myös Oulu-opiston etnisille ruoanvalmistuskursseille, joille tarvikkeet ostetaan oululaisista kaupoista. Kaikki sukulaiset iloitsevat Iinan opiskeluista, koska kutsuu usein sukulaisiaan maistelemaan tuotoksiaan.

Henna Huilisti on soittanut huilua koko pienen ikänsä ja hänellä on menossa nyt kolmas huilu, jonka hän hankki musiikkikaupasta uutta lukuvuotta ja uusia asioita oppiakseen. Henna innostui ostamaan myös uusia nuotteja ja musiikin oppikirjoja, kun haluaa opiskella musiikin teoriaa ja aloittaa opiskelun myös puhallinorkesterissa.

Miina Mummunen on innostunut Meri-Pohjolan opistopiirin DIGITTÄÄ –hankkeen pop-up-koulutuksessa Pohjankartanossa saamastaan lempeästä äitienpäivälahjaksi saamansa älypuhelimen käyttöönopastuksesta. Miina ilmoittautuu kansalaisopiston Tietokone takkuaa- ja Arvoituksellinen Androidtabletti –kursseille, kun hän haluaa oppia käyttämään niitä maksaakseen laskut, ollakseen yhteydessä lapsenlapsiinsa Ruotsiin ja etsiäkseen entisiä koulukavereitaan Facebookista, jonka on kuullut olevan hyvä ”mummo-kanava”.

Kirsi Kutoja ja miesystävänsä Kalle Kaivertaja panostavat parisuhteeseen harrastamalla yhdessä ulkoilua kahtena iltana viikossa. Maanantai-ilta on pyhitetty kummankin omalle käsityöharrastukselle ideologialla, että molemmilla on myös omaa aikaa hyvässä parisuhteessa. Kirsi kutoo kangaspuilla joka vuosi yhdestä neljään mattoa itselleen ja lahjaksi, pari matkahuopaa ja muutaman pellavapyyhkeen. Kalle tekee metallitöitä kotiin ja lahjaksi osallistuessaan Jyrki Huovisen viikonloppukursseille. Kalle on päättänyt myös aloittaa aikuisten taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaiset opinnot Oulu-opistossa syksyllä 2019, koska hän on pohtinut alan vaihtoa kädentaitojen alalle tulevaisuudessa. Molemmat ostavat kaikki kurssitarvikkeet oululaisista kaupoista.

Kaikki edellä mainitut Oulu-opiston opiskelijat sekä 12 000 muuta asioivat oululaisissa kaupoissa lisäten kauppojen tulopuolta karkeasti arvioiden noin kolmella miljoonalla eurolla vuosittain. Summaan olisi voinut vielä lisätä Kirsin ostamat kangaspuut vierashuoneeseen, Kallen tekemä opintomatka kurssikavereiden kanssa Jokihelmen opiston metallityökurssilaisten kevätnäyttelyyn, Iinan tarvikeostot ravintolapäiväravintolaansa, Hennan kausilippu Oulu-sinfonian esityksiin ja Miinan lahjaostot viidelle lapsenlapselleen Oulu-opiston taiteen perusopetuksen kursseille.

Monenlaisen oppimisen keskellä juhlistetaan tänä vuonna 120-vuotiasta kansalaisopisto-toimintaa ja 100 vuotta toiminutta Kansalaisopistojen liittoa (KoL). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) taltioi arkistokokoelmiinsa kansatieteellisiä kuvauksia ja muistitietoa kansalaisopistoissa opiskelemisista tekstinä, kuvina ja äänenä. Merkittävä osa aineistosta kerätään muistitietokeruukilpailujen avulla. Maaliskuussa 2019 alkaneessa keruussa SKS ja KoL keräävät muistoja kansalaisopisto-opiskelusta kirjoituksina. Kirjoita kokemuksistasi eri vuosikymmeniltä ja elämäsi kaikista eri vaiheista opiskelijana tai opettajana. Keruu jatkuu syksylle 2019 niin, että syksyn kirjoittajakurssilaiset ehtivät osallistua keruuseen. Kirjoitukset taltioidaan SKS:n arkistoon ja niitä voidaan luovuttaa tutkimuskäyttöön.
Kaikkien vastaajien kesken arvotaan yksi maksuton osallistuminen vapaavalintaisen kansalaisopiston kurssille sekä kansalaisopistot.fi-tuotepalkintoja. Keruun tuloksista tiedotetaan keväällä 2020.

Vastausohjeet suomeksi: www.finlit.fi/kansalaisopistot
Vastausohjeet ruotsiksi: www.finlit.fi/sv/medborgarinstituten

Halutessasi voit myös tulostaa itsellesi esitteen keruusta täältä.

Kansalaisopistotoiminnan 120-vuotistaipaleesta iloiten toivotan antoisaa yhdessä teke-misen lukuvuotta 2019–2020.

Lämpimin ajatuksin rehtori Outi Lohi

Jakolinkki