Meille töihin

Oulun Vedellä on mukava olla töissä! Meillä työskentelee iso joukko vesialan ammattilaisia putkimestarista asiakaspalvelijaan ja vesilaitoksenhoitajasta käyttöinsinööriin. Kaiken työn keskellä on halu tuottaa kuntalaisille puhdasta juomavettä, ympäristöystävällistä jätevedenpuhdistusta ja monia muita toimivia palveluja. Pidämme kunnia-asianamme palvella kaikkia ihmisiä tasapuolisesti, rivakasti ja ystävällisesti, oli sitten kyseessä uuden omakotitalon aloittamisen kiemurat tai vesimittarin vaihto. 

Meillä ovat käytössä Oulun kaupungin laajat työnantajaedut, mutta järjestämme myös omalle väelle mukavia tapahtumia, koulutuksia ja tapaamisia. Oulun Vesi järjestää viikoittain mahdollisuuden yhteiseen liikuntaan sulkapallovuorolla ja osallistumme joka vuosi myös valtakunnalliseen Kilometrikisaan. Meillä palkitaan aktiivisuudesta ja aloitteista, ja reilun sadan työntekijän keskellä saat äänesi kuuluviin sekä paljon hyviä työkavereita. 

Meille voi hakea myös harjoittelijaksi sekä lopputyön tekijäksi. 

Työ Oulun Vedellä on Kristianille henkireikä

Kristianin valokuva.Kristian Helin on silminnähden innostunut työstään eikä peittele sitä itsekään – joskus hänestä tuntuu, että olisi kiva olla töissä vapaapäivänäkin. Pienten lasten isälle ja samalla konetekniikan insinööriksi opiskelevalle Kristianille työ on todella lähes vapaa-aikaa.

”Meillä on niin hyvä työyhteisö täällä, että voin ihan hyvin tulla käymään täällä vapaapäivänäkin. Työ ei ole minulle rasite, vaan siunaus.”

Kristian työskentelee Oulun Vedellä käytönvalvojana, ja hänellä on työkokemusta talosta myös muutaman vuoden takaa. Välissä hän työskenteli myös Tampereen Vedellä, mutta nyt opintovapaallaan hän tuli perheineen asumaan taas Ouluun.

”Kun aina sanotaan, että kukaan ei tule kotoa hakemaan, niin minut tultiin. Vedeltä soitettiin, että tuletko kesätöihin ja minähän tulin”, Kristian nauraa.

Hän on saanut aina tukea työssään, eikä hankalia tilanteita ole tarvinnut käsitellä yksin. Ilmapiiri Oulun Vedellä on niin mukava, että Kristianin työkaverit ovat toistensa lasten kummejakin.

”Minusta minä saan tässä työssä enemmän kuin mitä saisin vaikkapa isosta palkasta. Tämä on vakaa ja turvallinen työ, jossa ketään ei tapeta työtahdilla. Minulle tämä työ on todellakin henkireikä”.

Kiinnostaako
Oulun Vesi
työpaikkana tai harjoittelupaikkana?

Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen oulunvesi@ouka.fi, niin olemme sinuun yhteydessä.

Kuvia työntekijöistä.

Kuva työntekijöistä.