Oulun Veden johtajalle Vesilaitosyhdistyksen ansiomerkki
Oulun Veden johtaja Juha Hiltula on saanut Vesilaitosyhdistyksen numeroidun kultaisen ansiomerkin. Numeroidut kultaiset ansiomerkit jaettiin viidelle suomalaisen vesihuollon ansioituneelle asiantuntijalle. Kukin heistä on uransa aikana edistänyt suomalaisen vesihuollon laatua, luotettavuutta ja kehitystä vuosikymmenten ajan.
Juha Hiltula on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran vesihuoltoalalla edeten suunnittelutehtävistä vaativiin johtotehtäviin eri puolilla Suomea. Hän on toiminut keskeisissä rooleissa vesihuollon kehittämisessä sekä edistänyt alan toimintaa laaja-alaisesti.
Hän on työskennellyt vesihuollon suunnittelutehtävissä muun muassa Viatek-yhtiöissä ja Kotkan Vedessä sekä toiminut toimitusjohtajana Haminan Vedessä ja Kemin Vesi Oy:ssä sekä vesihuoltojohtajana Kemin Energia ja Vesi Oy:ssä ennen siirtymistään Oulun Veden johtajaksi.
Hiltula on osallistunut aktiivisesti myös valtakunnalliseen vaikuttamistyöhön muun muassa toimimalla Vesilaitosyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana vuosina 2021–2025.
Vesilaitosyhdistyksen kultainen numeroitu ansiomerkki on arvostettu tunnustus vesihuoltoalan pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta kehittämisestä. Se myönnetään poikkeuksellisen merkittävästä työstä vesihuoltoalan kehittämiseksi. Ansiomerkkejä on jaettu vuodesta 1981 lähtien, ja vuosittain palkitaan 2–5 henkilöä.