Suomen suurimmat kirjavinkkaukset innostivat jälleen lukemaan

20.11.2025

Lukevimmassa kaupungissa järjestetään myös maan suurimmat kirjavinkkaukset. Syyslomaa edeltävällä viikolla toteutettiin yhdeksän erilaista vinkkausta, joihin osallistui yhteensä 12 370 lasta ja nuorta Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta ja Lapista. Tänä vuonna mukana oli osallistujia myös Keski-Pohjanmaalta.

Etävinkkaukset tavoittavat 

Tallenteelta katsottavat kirjavinkkaukset on suunnattu erityisesti niille luokille, joille ei ole tarjolla Kirjastoreitin lähivinkkauksia. Etävinkkausten ansiosta kirjasto pystyy tarjoamaan kirjavinkkausta kaikille perusasteen ja lukion oppilaille. 

Monipuoliset kuvauspaikat ja nuoret vinkkareina

Tänä syksynä vinkkareina nähtiin myös nuoria Ritaharjun ja Myllytullin kouluilta. Yläkoulun ja lukion vinkkaukset kuvattiin Myllytullin koulun upeassa miljöössä, ja muutkin etävinkkaukset saivat omat tunnelmalliset kuvauspaikkansa:

  • Eskareille vinkattiin kirjoja kohisevan Koitelinkosken rannalta.
  • Ekaluokkalaisten ja tokaluokkalaisten vinkit kuultiin kirjastoauto Onnelista.
  • Nelosille ja kuutosille vinkkaukset kuvattiin vehreässä Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.
  • Toisen asteen opiskelijoiden vinkkausvideolla taustalla näkyivät Hollihaan puiston skeittarit.

Vinkkareiden mukaan oli virkistävää ja hauskaa vinkata muualla kuin studiossa. Samalla tehtiin Oulua tutuksi oppilaille. Uudenlainen ympäristö voi myös auttaa lapsia keskittymään kuuntelemaan tarkemmin. Vinkkausten kuvaukset tehdään Oulun kaupunginkirjaston henkilökunnan voimin.

Katso vinkkaukset myös jälkikäteen

Etävinkkauksia voi katsoa luokan kanssa myös vinkkausviikon jälkeen. Videot löytyvät nyt verkkosivulta: Kohti lukulomaa! -etävinkkaukset | Kirjastoreitti & Lukumetka | Oulun kaupunki sekä Kirjastoreitin luokkakohtaisilta sivuilta.

Kirjavinkkarit valmistautuvat kuvauksiin
Kirjavinkkarit Terhi Mustonen ja Heidi Petrov valmistautumassa 6-luokan vinkkauksen kuvauksiin Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.