Ajankohtaista

< Takaisin

Kansainvälisen tanssin päivän gaalassa kohtaavat ammattilaiset ja harrastajat

Tiedote 7.4.2015

Oulun Tanssikomppania ja JoJo – Oulun Tanssin Keskus tuottavat yhteistyössä Oulu-opiston Kiiminkijoen yksikön kanssa sunnuntaina 26.4.2015 Kansainvälisen tanssin päivän gaalan Haukiputaan Teatterikuopalla klo 18.00.

Viidettä kertaa Oulussa järjestettävässä gaalassa nähdään jälleen kattava kokoelma eri tanssin lajeja mm. nykytanssia, klassista balettia, nykyflamencoa, paritanssia, katutansseja ja showtanssia.

Vierailevina esiintyjinä gaalassa nähdään Annukka Hirvonen ja Martina Garbelli Berliinistä sekä Ronja Piippo Helsingistä.

Annukka Hirvonen on oululaislähtöinen tanssinopettaja ja tanssija, joka esittää dueton italialaisen Martina Garbellin kanssa. Ronja Piippo on niin ikään oululainen, Suomen kansallisoopperan balettioppilaitoksen ammatillisesta koulutuksesta valmistunut tanssija, joka esittää gaalassa perinteistä klassista balettia.

Gaalassa on lisäksi koolla laaja kattaus oululaisia tanssin ammattilaisia sekä pitkälle edenneitä tanssin harrastajia.  Lavalla nähdään myös JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen taiteellinen johtaja Jarkko Lehmus (kuvassa, kuvaaja Jukka Nuutinen), joka on pitkän linjan tanssija ja tanssitaiteilija. Hän on toiminut niin tanssijana kuin koreografina lukuisissa teoksissa kotimaassa ja ulkomailla.

Tänä vuonna tanssin laaja-alaisuus on tuotu mukaan myös sirkustaiteen ja esteettömän tanssin myötä. Sirkustaiteilijat Emma Räisänen ja Markus Nivala esittävät tanssillista pariakrobatiaa. Teos Kurkiaura on puolestaan ammattilaisjohtoisesti toteutettu esteettömän tanssin teos, jossa on mukana niin pyörätuoli-, sähköpyörätuoli- kuin pystytanssijoita.

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään vuosittain tanssija, koreografi ja tanssiteoreetikko Jean-Georges Noverren (1727–1810) syntymäpäivänä 29. huhtikuuta.

Oulun Tanssikomppania ry

Oulun Tanssikomppania on perustettu keväällä 2011. Tanssikomppania kokoaa yhteen Oulun seudun tanssintekijöitä. Oulun Tanssikomppanian tarkoituksena on kehittää tanssitaidetta ja tanssikasvatusta pääasiallisesti Oulun alueella sekä tuottaa tanssiesityksiä ja -tapahtumia tukemalla paikallisia tanssitaiteen osaajia. Työtä tehdään suurella sydämellä ja rempseällä otteella tanssitaiteen hyväksi.

JoJo – Oulun Tanssin Keskus

JoJo on ammattitanssin tuotantokeskus ja vierailuteatteri jolla on ympärivuotinen, kansainvälinen ohjelmisto. JoJo järjestää myös jokasyksyistä OuDance-festivaalia ja on osa Pohjoista tanssin aluekeskusta. JoJo työllistää vuosittain toista sataa tanssin ammattilaista.

 

JoJo on perustettu vuonna 1998.

Jakolinkki