Rakennusvalvonnan hinnat

Maksu määräytyy niiden maksujen mukaan, jotka ovat voimassa lupapäätöksen tekemispäivänä tai viranomaistehtävän suorittamishetkellä.
Edellä mainitusta poiketen maankäyttö- ja rakennuslain perusteella käsiteltävään asiaan sovelletaan ennen tämän taksan voimaan tuloa voimassa ollutta taksaa lukuun ottamatta MRL 143 § ja RakL 77.2 § mukaista luvan voimassaoloa ja sen jatkamista koskevia toimenpiteitä. Taksan mukaiset hinnat ovat arvonlisäverottomia.

Palvelumaksuhinnasto sisältää muun muassa maksut asiantuntijatyöstä, asiakkaalle tuotettavista asiakirjaselvityksistä, rakennusvalvontamaksun uudelleenlaskutuksesta, kopioiden ottamisesta ja paperisena jätetyn luvan skannauksesta. Palvelumaksuhinnaston hintaan on lisätty hinnaston ohjeen mukainen arvonlisävero. Palveluiden hinnat määritellään palvelun tilaamisen ajankohdan aikana voimassaolevan hinnan mukaan.