
Metsä - Sanataiteen aarrearkku 4-luokille
Kirjastoreitin Extrat ovat yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettuja kokonaisuuksia tai sellaisia sisältöjä, mitkä eivät ole kaikkien Oulun kirjastojen valikoimissa.
Metsä- sanataiteen aarrearkku on neljänsien luokkien oma sanataiteellinen kulttuurikasvatuskokonaisuus ja se on ideoitu Valveen sanataidekoulussa. Sanataideopettajat Anna Anttonen ja Kati Inkala ovat etsineet ja suunnitelleet aarrearkun sisällön projektissa mukana olevien seitsemän kirjan kansien sisältä sekä valmistaneet aarrearkun sanataidetehtävät. Aarrearkku on kuvataiteilija Heidi Kestin ja lavastaja Petri Haapakosken yhdessä tekemä taideteos.
Sanataiteen aarrearkku on suunniteltu osaksi Oulun kaupungin Oppilaan kulttuuripolkua ja aarrearkun sisällöt sitoutuvat osaksi opetussuunnitelmaa. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa sanataiteen aarrearkku -projekti toteutetaan vuosittain jokaisessa oululaisessa 4. luokassa. Yksi arkku voi olla yhdellä koululla lainassa neljä viikkoa. Arkkujen säilytyspaikka on Oppimateriaalipalveluissa Oulunsalon kirjastossa ja ne kuljetetaan kouluille koulupostin kautta.
Aarrearkku kutsuu avaamaan kirjan kannet, heittäytymään sanojen vietäväksi ja pitämään hauskaa tarinoiden, runojen ja sanataiteen maailmoissa! Aarrearkku innostaa lapsia lukemaan, kirjoittamaan, juttelemaan, keksimään ja kertomaan ihan itse! Sanataiteen aarrearkku kertoo seitsemän kotimaisen kirjan tarinoita. Arkkua voi tutkia ja ihastella kokonaisuutena ja siitä voi irrottaa osia tarkempaan tarkasteluun ja käyttöön. Projektin aikana voi toimia kirjasalapoliisina ja saada selville, mikä aarrearkun lukuisista yksityiskohdista kuuluu mihinkin kirjaan!
Saat aarrearkun luokkaan kun osallistut koulutukseen
Aarrearkun voi varata omaan luokkaan käytyään ensin siihen liittyvän koulutuksen. Kouluttajina Valveen sanataidekoulu ja Oulun kaupunginkirjasto. Seuraavat koulutukset järjestetään elokuussa 2023.
Lisätietoja sanataiteen aarrearkusta ja koulutuksista: Kati Inkala, kati.inkala(at)ouka.fi ja Anna Anttonen, anna.anttonen(at)ouka.fi.
Aarrearkkujen varaustiedustelut: Terhi Mustonen, terhi.mustonen(at)ouka.fi ja Helena Valtakorpi, helena.valtakorpi(at)ouka.fi.
Aarrearkun kirjat ja sanataidetehtävät
Aarrearkun kirjat on esitelty tällä sivullla. Kaikki aarrearkun suuret tai pienet yksityiskohdat, paikat ja esineet ovat peräisin näiden seitsemän kirjan kansien välistä. Kuhunkin kirjaan liittyy myös kirjoittamaan innostavia ja teemaa syventäviä sanataideharjoituksia.
Aarrearkun esittelyteksti - vinkkejä aarrearkun käyttäjälle
Aarrearkun aarteet - aarrearkun esineet
Arkkujen irtaimistolistat
Frölander-Ulf, Lena: Minä, Muru ja metsä
Äiti rakastaa mökkeilyä. Hän rakastaa merta. Hän rakastaa tuulta. Hän rakastaa metsää. "Huomenna voit rakentaa majan!" äiti sanoo. Minä en sano mitään. Sillä minä pelkään. Pelkään merta. Pelkään tuulta. Pelkään metsää. Mökillä käydään metsäpissalla. Olen pidätellyt tosi pitkään. Metsä on täynnä mönkijöitä ja merkillistä elämää. Jos pienen ihmisen täytyy pissata metsään, vastaan voi tulla mitä hyvänsä: kuusi joka tarvitsee apua, itkevä näkki tai hermostunut tulikärpäsjengi. Pikku ihmisen ensiaskeleet ovat haparoivia, mutta käyvät varmemmiksi. Metsän kanssa voi ystävystyä.
Hytönen, Ville ja Penna, Virpi: Ötökkämaan tarinat
Tervetuloa kumpujen ja rapakuoppien maailmaan, Ötökkämaan ihanaan kauneuteen. Ötökkämään asukit ovat kertakaikkisen aseistariisuvia, kuten suuren luokan maailmantuskaa poteva Ippu Pötökkä, herra Jäärä, joka jääräpäisesti aina karjuu nimensä, sekä kuonaiset kaverukset Läntti ja Likakasa, jotka haisevat todella pahalta, mutta ymmärtävät silti mikä elämässä on tärkeintä. Valloittavan satukokoelman tunnelmat vaihtelevat räyhäkkäästä lyyriseen, ja mehevän kuvaileva kieli riemastuttaa niin pientä kuin isoakin lukijaa.
Savtchenko, Julia: Salainen sienikirja - Professori Funguksen kadonneet muistiinpanot
Professori Funguksen kadonneet muistiinpanot näkevät viimeinkin päivänvalon! Tämä kuulu tutkija teki elämäntyönsä merkillisiä sieniä etsien ja onnistuikin todistettavasti löytämään 15 aiemmin tuntematonta luontokappaletta, jotka esitellään Salaisen sienikirjan sivuilla. Mitä kaikkea voikaan löytää, kun pitää silmänsä auki! Mielikuvitusta kutkuttava fiktiivinen tietokirja innostaa avarakatseiseen luontoretkeilyyn. Kirjan hauska teksti ja ihastuttava kuvitus vie salatun tiedon lähteille.
Aarnio, Reeta: Maan kätkemät
Viidesluokkalainen Liina yrittää totutella uuteen kaupunkiin ja uuteen kouluun. Eräällä kirjastoreissulla hän löytää oven, joka johtaa aivan toisenlaiseen maailmaan. Muutamat koulun oppilaat käyvät iltaisin "taikatunneilla" ja oppivat asioita maahisista, tontuista ja veden väestä. Liinakin huomaa kuuluvansa joukkoon, jolla on kyky nähdä ja kokea asioita, joita muut ihmiset eivät näe. Tunneilla Liina tutustuu punatukkaiseen Siiriin ja ujoon Eetuun, ja pian he ovat tiivis kolmikko. Kun koulun pihalta ja tarhasta alkaa kadota lapsia, vain Liina, Siri ja Eetu ymmärtävät, että maahisilla on sormensa pelissä. Miksi ihmisten ja maahisten Rauhanomaisen rinnakkaiselon sopimusta on yhtäkkiä rikottu?
Hjelt, Marjut ja Nuutinen, Christer: Maanväki. Totta & tarua
Maanväki tutustuttaa lukijan eri puolilla maailmaa asuviin jumaliin, haltijoihin, maahisiin, jättiläisiin, kääpiöihin ja lohikäärmeisiin. Miltä maan hallitsijat ja haltijat näyttävät, millaisia ne ovat luonteeltaan ja tavoiltaan ja miten ne tulevat toimeen ihmisten ja elänten kanssa? Mainio maanväki herättää näkemään maan pinnalla ja sisällä vaikuttavan kiehtovan elämän. Kirjan tiedot ja tarinat ovat peräisin eri maiden kansanuskosta.

Universumin avain kertoo uteliaisuutta kutittelevan tarinan kummallisesta avaimesta ja houkuttelee lukijaa salapoliisipuuhiin. Tarina saa alkunsa kun Kalle löytää kotoaan avaimen, joka ei kuitenkaan sovi mihinkään kotoa löytyvään lukkoon. Äiti esittää hurjan arvelun, että se voisi olla Universumin avain! Tästä alkaa Universumin oven hillitön etsintä. Etsintäpartioon liittyvät Kallen paras ystävä, lätäkön toisella puolella asustava Hirppa sekä uusi tuttavuus, Aino. Etsijät löytävät vihjeen toisensa jälkeen, mutta löytyykö ovi ja mitä kaikkea Universumi pitääkään sisällään?
Vuorio, Maria: Ison kiven juureen
Kokoelman 37 hyväntuulista runoa sisältävät säkeitä luonnosta, metsästä ja sen pienistä asukkaista. Vanhan lorun mukaan leppäkerttukin löytyy ison kiven juuresta kotoisasti keittelemästä kirvapuuroa ja kuuntelemasta hyttysten yhteishymniä. Mieleen muistuu Risto Rasan runo toukasta, joka tiskaa. Hämähäkin hyräilyssä seittiverkko on kuin sävellys. Luonto ja sen pienten eläjien puuhat vertautuvat musiikkiin.