Työmaavesiohje

Työmaa on velvollinen huolehtimaan, ettei rakentaminen aiheuta ympäristöön haittaa. Tämä koskee myös työmaalla käytettävien vesien hallintaa. Oulun kaupunki on laatinut työmaavesiohjeen (pdf). Ohjeessa kerrotaan, miten Oulun alueen työmailla syntyvien työmaavesien kanssa tulee menetellä. Työmailla syntyvistä vesistä voi aiheutua merkittävää haittaa lähialueen vesistöille, ojille, hulevesiviemäriverkostolle sekä kaupunkiympäristölle ja sen rakenteille. Ympäristöön johdettavat työmaavedet eivät saa kuormittaa vesistöjä enempää kuin tavalliset valuma- ja ojavedet. Työmaavesien käsittely tulee huomioida jo suunnitteluvaiheessa. Tällöin määritellään, voidaanko työmaavedet johtaa hulevesiviemäriin ja mikä on niiden puhdistustarve.

 

Työmaavesiohjeen (pdf)

Siirry asiointipalveluun

Asiointipalvelun ohje

Katselmukset tilataan suoraan tarkastuksen suorittavalta tarkastusinsinööriltä. Katselmusta voi tiedustella sähköpostitse tai puhelimitse. Huomioikaa, että tarkastaja vahvistaa aina katselmuksen sopivan hänelle eli, jos ette saa esim. sähköpostiinne vastauksena vahvistusta, olkaa yhteydessä uudestaan. Tarkastajan työ on liikkuvaa ja he eivät voi vastata viesteihin ja puheluihin aina välittömästi. 

Rakennusvalvonnan katselmus tilataan suoraan tarkastajilta vähintään (3) kolme päivää aikaisemmin 

Tarkastajien yhteystiedot löydätte rakennusvalvonnan Yhteystiedot-sivulta

Sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@ouka.fi

 

Päivystävä tarkastusinsinööri

044 703 2711

Tarkastusinsinöörien työn liikkuvuuden vuoksi voi heidän tavoittamisensa puhelimitse tai toimistosta olla vaihtelevaa. Tämän vuoksi on rakennusvalvontaan määritetty päivystävä tarkastusinsinööri, jonka tavoittaa puhelimitse tai toimistosta alla olevien aikojen mukaisesti. Päivystävä tarkastusinsinööri hoitaa mm. teknisten asioiden ohjaukset ja rakennekuvien esittelyt eikä ajanvaraus ole tarpeen. Mikäli hankkeella on jo ohjaava tarkastusinsinööri, ottakaa yhteyttä suoraan kyseiseen tarkastajaan. Mikäli haluatte sopia tapaamisen tietyn tarkastajan kanssa päivystysaikojen ulkopuolella, tulee sopia aika kyseisen tarkastajan kanssa henkilökohtaisesti

Tarkastajien henkilökohtaiset numerot löytyvät löydät yhteystietovalikosta.